"'Neqvissimam pacem justissimo bello antifero.' [Minä katson kurjinta rauhaa paremmaksi, kuin oikeinta sotaa.] Mutta 'ne, jotka laskevat meren alankomaalle, tietävät varsin vähän, mihin saakka se leviää.'"
Tämä esimerkki Hollannin suluista teki, että jo vähän huomasin, kuka ratsastaja oli, ja katsellen hienoja, aistillisia, vaikka pilkallisia huulia, vienoja, teräviä kasvonjuonteita, vaaleata pintaa ja mustia, tarkkoja silmiä, jotka olin nähnyt niin monessa kuvassa ennen, oli minun mahdoton epäillä, kenenkä kanssa minä puhuin. Mutta minä en ilmoittanut havaintoani.
"T:ri Luther on kuitenkin kirjoittanut niitä näitä hyviä", hän lausui. "Jos hän olisi tyytynyt tämmöisiin jumalisiin teoksiin, kuin tämä, antaen 'Herran Rukouksen' minulle takaisin, olisi hän palvellut nykyistä polvikuntaa levollisesti ja hyvin; mutta kun paljastaa semmoisia salaisuuksia, kuin löytyvät tässä, suuren yleisön eteen, se on hulluutta!" ja hän pani äkkiä kiinni "Galatalaiset." Sitten, silmäillen "Kirjettä Aatelistolle", hän melkein viskasi sen käteeni ja sanoi puoli-suuttuneena:
"Tämä lentokirja on jo itsessään kapina."
"Mitä muita kirjoja teiltä on?" kysyi hän tuokion perästä.
Minä vedin esiin viimeisen kappaleeni "Hulluuden Ylistyksestä."
"Oletteko myyneet näitä montakin?" kysyi hän kylmäkiskoisesti.
"Kaikki, paitsi tämän kappaleen", vastasin minä.
"Ja mitä ihmiset siitä sanovat?"
"Se riippui siitä, kuka osti", minä vastasin. "Muutamat sanovat, että tekiä on tämän vuosisadan viisain ja älykkäin mies, ja jos kaikki tietäisivät, missä tulee pysähtyä, niinkuin hän, muuttuisi mailma vähitellen paratiisiksi eikä kääntyisi ylös-alaisin, niinkuin nyt on laita. Toiset päinvastoin väittävät, että tekiä on pelkuri, joka ei tohdi tunnustaa totuutta, vaikka hän tietää sen. Ja toiset taas moittivat kirjaa pahemmaksi, kuin mitään Lutherin, ja Erasmusta kaiken pahuuden aluksi sen vuoksi, että, jollei hän olisi särkenyt lukkoa, Luther ei koskaan olisi astunut ovesta sisään."