Hän alkoi liikkua poispäin, mutta kun katsoimme kunnioittavaisesti hänen jälkeensä, kääntyi hän taas meitä kohden ja sanoi: "muistakaat, että erämaassa kiusaaja tuli esiin. Rukoilkaat minun puolestani, että minä erämaani yksinäisyydessä varjellaan kiusaajasta." Ja viitaten jäähyväisiksi kädellänsä oli hän muutamien minuuttien perästä näkymättömissä.
Olisi ollut mielestämme taitamatonta seurata häntä taikka kysyä, missä hän piileskeli. Mutta kun metsästäjät lähtivät pois, tunsi Ulrich yhden heistä vaaliruhtinas Fredrikin palveliaksi Wartburgin linnassa.
Ja kun nyt joka ilta ja aamu rukouksissani lisään, niinkuin tavallisesti, T:ri Lutherin nimen äitini, isäni ja kalliitten omaisteni nimeen, ajattelen minä, kuinka hän viettää pitkiä päiviä ja öitä yksinään kolkossa linnassa, joka katsoo alas rakkaasen, vanhaan Eisenachin laaksoon, ja sanon: "Herra, tee erämaa hänelle kouluksi, jossa hän harjaantuu työhön koko meidän maatamme varten."
Sillä eikö Vapahtajaamme itseä ensin viety erämaahan, että hän yksinäisyydessä voittaisi kiusaajan, ennenkuin hän astui esiin opettamaan, parantamaan ja ajamaan ulos perkeleitä?
Lokakuulla.
Ulrich on nähnyt Lutherin jälleen. Hän käveli metsässä likellä Wartburgia ja näytti kovasti kipeältä ja murheelliselta. Kirkon epäjärjestys, evankeliumin vihollisten kavaluus ja katkeruus ja varsin monen sen ystävän rajuus taikka penseys rasittivat hänen sydäntänsä. Hän sanoi, että olisi ollut melkein parempi, jos olisivat jättäneet hänet kuolemaan vihollistensa käsien kautta. Hänen verensä olisi huutanut Jumalalta vapautusta. Hän oli altis antamaan itsensä heille, niinkuin härkä ikeesen. Hän tahtoi mieluisammin tulla poltetuksi palavilla hiilillä, kuin näin maata pois kalliit vuodet, puoli-elävänä, laiskuudessa ja leväperäisyydessä. Vaan kuitenkin, siitä päättäen, mitä Ulrich lisäksi sai tietää häneltä hänen jokapäiväisestä elämästään, näyttäisi hänen laiskuutensa ja leväperäisyytensä useimmista ihmisistä ahkeralta työltä. Hän näki sen huoneen, jossa T:ri Luther elää ja työskentelee yöt päivät, kirjoittaen lohdutuskirjeitä ystävillensä ja mestarillisia vastauksia, niin kerrotaan, totuuden ahdistajille, ja (mikä kaikkein paras on) kääntäen Pyhää Raamattua Hebrean ja Kreikan kielestä Saksaksi.
Hänen huoneessansa on iso akkuna, josta näkee suuren osan metsää; ja hän näytti Ulrichille peltovareksien pesimäpaikan alhaalla puitten latvoissa. Täältä hän sai opetusta valtioviisaudessa peltovareksien totisista neuvotteluista, sillä täällä he pitivät valtiopäiviänsä. Hän jutteli myöskin niistä erinäisistä luontokappaleista kallioilla ja kukkuloilla, jotka lievittivät hänen yksinäisyyttänsä, linnuista, jotka lauloivat puun-oksilla, marjoista, metsäkukista, pilvistä ja tähdistä. Mutta hän viittasi myöskin kauheisin taisteloihin, paholaisen näkyviin ja kuuluviin ilmestyksiin; ja hänen terveytensä näytti kovin huonontuneen.
Me pelkäämme, että tämä jalo, rakastava sydän näännyttää itsensä yksinäisessä linnassa. Hän näyttää rajuavan, niinkuin sota-oris kaukaisen taistelon kaikkuessa; taikka metsästäjä torven soidessa; taikka oikeammin niinkuin vangittu kenraali, joka näkee, kuinka hänen sotamiehensä, joita viholliset voimalla ja juokoilla ahdistavat, horjuvat ja hajotetaan, eikä voi katkaista kahleitansa ja koota ja johdattaa heitä jälleen.
Kuitenkin hän puhui hyvin kiitollisesti siitä, kuinka häntä vieraanvaraisesti kohdeltiin linnassa; sanoi, että hän eli niinkuin ruhtinas taikka kardinali; ja kielsi pois sen ajatuksen, ettei hyvä asia menestyisi ilman hänen läsnä-oloansa.
"Minä en voi olla heidän kanssaan kuolemassa", hän lausui; "eivätkä he minun kanssani! Jokaisen täytyy taistella tämä viimeinen taistelo, kokea tämä kärsiminen yksinään. Ja ainoastaan ne voittavat, jotka ennen ovat oppineet voittoa saamaan ja syvälle sydämeensä perustaneet sen sanan, jossa asuu suuri voima syntiä ja perkelettä vastaan, että Kristus on kuollut meidän jokaisen tähden ja ijäksi kukistanut saatanan."