Hetkeksi seurasi äänettömyys hänen sanojansa, ja sitten, ennenkuin kukaan muu liikahti, näin minä ihmeekseni ujon, hiljaisen äitini verkalleen astuvan käytävää ylös, taluttaen isääni kädestä. Muita tuli perästä; mitkä kunnioittavaisella, juhlallisella käytöksellä, mitkä ehkä hiukan kiireisesti ja liiallisella innolla. Ja kun viimeinenkin oli lähtenyt alttarilta, lausui arkkidiakonus yhteisen synninpäästön ja lisäsi juhlallisesti:
"Menkäät, älkäätkä tehkö syntiä enää."
Tuokion aikaa olivat kaikki vaiti, ja sitten eri äänet, jotka vähitellen paisuivat täydeksi kööriksi, yhtyivät veisaamaan Agnus Dei:
"Oi Jumalan Karitsa, joka poistat mailman synnit! Armahda meitä, anna meille rauhasi!"
Me vietimme joulun, niinkuin tavallisesti, isäni luona. Vaikka minä kummastelin äitini rohkeutta, en minä tahtonut puhua hänen kanssaan siitä; mutta kun me illalla istuimme yksinään, sillä välin kuin rakas isämme, Gottfried, Kristofer ja lapset olivat lähteneet katsomaan, kuinka luistelivat Elbellä, lausui hän minulle:
"Elsa, minun täytyi mennä. Tuntui siltä, kuin meidän Herramme oma ääni olisi sanonut minulle: 'sinä olet rasitettu, tule!" Minä en koskaan ymmärtänyt kaikkia näitä, niinkuin nyt. Minusta näytti, kuin olisin nähnyt evankeliumin omilla silmilläni — nähnyt, että lunastus on täytetty, ja että atria nyt on hankittu. Minä en muistanut kysyä, kaduinko, uskoinko taikka rakastinko kylläksi. Minä näin vuosisatojen halki, kuinka Hänen ruumiinsa annettiin ja hänen verensä vuodatettiin minun puolestani Golgatalla; ja nyt minä näin pöydän valmistetuksi ja kuulin kutsumuksen; ja minun täytyi tarttua isäsi käteen ja kohta astua esiin."
"Niin, kallis äiti, te annoitte koko seurakunnalle parhaan esimerkin!" minä sanoin.
"Minä!" hän huudahti. "Sanoitko, että minä menin esiin, ennenkuin kukaan muu? Kuinka! ennenkuin kaikki hurskaat miehet ja tohtorit ja esivaltalaiset? Elsa, lapseni, mitä minä olen tehnyt? Mutta minä en ajatellut itseäni eikä ketään muuta. Minä kuulin vaan hänen äänensä kutsuvan itseäni; ja mitä minä voin tehdä muuta, kuin mennä? Enkä minä todella nyt huoli, miltä se näytti! Voi Elsa", hän jatkoi, "kyllä ansaitsee, että mailmaa näin häiritään, kun vaan tämä juhla palautetaan kirkkoon; niin", hän lisäsi vapisevalla äänellä, "ansaitsee kyllä, että Fritzkin on vankeudessa tätä varten. Pyhä Herra on uhrannut itsensä meidän tähtemme, ja me vietämme juhlaa. Hän kuoli syntisten tähden. Hän laitti atriansa isoaville ja janoaville. Ne, jotka kaikkein enemmän tuntevat syntinsä, eivät siis saa tulla viimeiseksi, vaan ensiksi. Minä näen kaikki nyt. Tuo pyhä sakramentti on evankeliumi minulle."
Helmikuun 10 p. 1522.
Täysi hämminki vallitsee kaupungissa.