"Nyt hän vei meidät kappaleen matkaa ulkopuolelle kaupunkia. Ja kun näimme Mustan Karhun, katso, vaikka kaikki muut ravintolan-isännät olivat kieltäneet meiltä suojaa, tuli isäntä itse ulos portille meitä vastaan, toivotti meitä tervetulleeksi ja saatti meidät sisään."
"Siellä näimme yhden miehen istuvan yksinään pöydän ääressä, ja hänen edessään oli vähäinen kirja. Hän tervehti meitä ystävällisesti, käski meidän tulla likemmäksi ja asettua hänen viereensä pöydän luo. Sillä meidän kenkämme olivat (luvalla sanoen) niin kurassa, ettemme kehdanneet rohkeasti astua huoneesen, vaan istahdimme vähäiselle penkille oven nurkkaan."
"Silloin hän tarjosi meille juoda, eikä meidän käynyt kieltäminen. Kun näimme, kuinka sydämellinen ja ystävällinen hän oli, menimme istumaan likelle häntä hänen pöytänsä ääreen, niinkuin hän oli pyytänyt meitä, ja tilasimme viiniä, että saisimme vuorostamme tarjota hänelle. Me emme ajatelleet häntä muuksi, kuin ratsassoturiksi. Hän oli vaan tavan mukaan puettu sukkiin ja ihotakkiin, ilman haarniskoita, miekka kupeella, oikea käsi miekan-ponnessa ja vasen sen kahvassa. Hänen silmänsä olivat mustat ja syvät, ne leimuivat ja säteilivät, kuin tähdet, ettei ollut helppo katsella niitä."
"Pian hän alkoi kysyä, mistä kotoisin olimme. Mutta hän lisäsi itse:
"Te olette Schweitziläisiä. Mistä osasta Schweitzistä?"
"Me vastasimme:
"St. Gallenista."
"Silloin hän sanoi:
"Jos lähdette täältä Wittenbergiin, niinkuin luulen, tapaatte hyviä maanmiehiä siellä, nimittäin Tohtori Hieronymus Schurf'in ja hänen veljensä Tohtori Augustinuksen."
"Me sanoimme: