"Jälestäpäin palasivat kauppiaat huoneesen ja käskivät isännän tuoda heille enemmän juotavaa. He puhuivat sitten paljon hänen kanssaan, kuka tämä vieras oikeastaan oli."
"Isäntä tunnusti, että hän luuli häntä Lutheriksi; jota hekin pian uskoivat, ja alkoivat nyt katua, että olivat puhuneet niin sopimattomasti hänen läsnä-ollessaan, sanoen, että he tahtoivat nousta varhain seuraavana aamuna, ennenkuin hän lähti pois, ja pyytää, ettei hän olisi suutuksissaan heille taikka ajattelisi pahaa heistä, koska he eivät olleet tietäneet, kuka hän oli."
"Kaikki kävi heidän mieltänsä myöten, ja he tapasivat hänet seuraavana aamuna tallissa."
"Mutta Martin lausui: te sanoitte eilen illallisella, että mielellään antaisitte kymmenen florinia, jos Luther ripittäisi teitä. Kun olette ripillä hänen edessään, saatte nähdä, olenko minä Martin Luther vai ei."
"Sen koommin hän ei selittänyt, kuka hän oli, vaan nousi kohta sen jälkeen hevosensa selkään ja ratsasti Wittenbergiin."
"Samana päivänä saavuimme Wartburgiin, ja kun astuimme yhteen kylään, (se sijaitsee vuoren alla, vuorta sanotaan luullakseni Orlamunde'ksi ja kylää Nasshaufen'iksi), oli virta, joka juoksi sen läpi, tulvillansa edellisen päivän sateesta ja oli vienyt pois osan sillasta, ettei kukaan päässyt kulkemaan ylitse. Samassa kylässä olimme yötä, ja sattui, että ravintolassa taas tapasimme molemmat kauppiaat; niin he Lutherin tähden vaativat meitä vieraiksensa tässä ravintolassa."
"Lauantaina sen jälkeen, päivää ennen ensimäistä sunnuntaita paastossa, menimme T:ri Hieronymus Schurf'in luo jättämään hänelle suosituskirjeitämme. Kun meitä käskettiin huoneesen, katso! siellä näimme soturi Martin'in, niinkuin ennen Jenassa; ja hänen kanssansa olivat Filip Melancthon, Justus Jonas, Nikolaus Amsdorf ja T:ri Augustinus Schurf, jotka kertoivat hänelle, mitä Wittenbergissä oli tapahtunut hänen poissa ollessaan. Hän tervehti meitä, osoitti nauraen sormellansa ja sanoi: 'tämä on Filip Melancthon, josta minä puhuin teille.'"
Minä olen kopioinnut tämän sen vuoksi, että rupeisin itse edistymään ja olisin parempi kumppani Konradille, ja myöskin sen vuoksi, että me tuonnempana luullakseni pidämme arvossa kaikki, mikä osoittaa, kuinka meidän Martin Lutherimme suostutti vieraitten sydämet ja kuinka, kun hän palasi Wittenbergiin pannaan julistettuna ja lainhylkynä, samalla kuin kaikki evankelisen opin huolet olivat hänen hartioillansa, hänen sydämellänsä joutohetkinä oli aikaa vähäisiin hyviin töihin ja vilpittömän neuvon sanoihin.
Mikä siunaus minulle, joka en ymmärrä mitään "Theologia Teutsch'istä" edes Saksan kielellä, enkä koskaan olisi oppinut latinaa, niinkuin Eva, että T:ri Lutherin saarnat ovat niin selvät minulle, vaikka hän on niin suuri ja oppinut. Chriemhild ja minä ymmärsimme aina niitä; ja vaikk'emme koskaan osanneet puhua paljon muitten kanssa, oli meidän tapa öisin makuu-huoneessamme jutella keskenämme niistä ja sanoa, kuinka yksinkertaiselta uskonto näytti, kun hän puhui siitä — ei muuta kuin uskoa rakkaasen Herraamme Jesukseen Kristukseen, joka kuoli meidän syntiemme tähden, rakastaa Häntä ja tehdä kaikki, mitä voimme, että kaikki ympärillämme ovat onnellisemmat ja paremmat. Mikä siunaus ihmisille, jotka ovat taitamattomat, niinkuin Chriemhild ja minä, kun on saanut syntyä semmoiseen aikaan, jolloin meitä opetetaan, että uskonto on uskossa ja rakkaudessa eikä missään monimutkaisissa säännöissä ja korkeissa, yliluonnollisissa avuissa, joita ihmisten oli tapa nimittää uskonnoksi.
Vaan kuitenkin väitetään, että usko, rakkaus ja nöyryys ovat todella vaikeammat, kuin kaikki vanhat katumusharjoitukset ja hyvät teot.