"Coburgissa minä kävin ympäri ja hain levollista paikkaa, johon voisivat haudata minut, ja kappelissa ristin alla luulin viihtyväni hyvin. Mutta nyt minä olen huonompi, kuin silloin. Jumala suokoon minulle onnellisen lopun! Minä en halaja elää kauemmin."
Kun kysyttiin häneltä, josko semmoiset paavin-uskolaiset, jotka eivät koskaan olleet kuulleet hänen oppiansa evankeliumista, pelastuisivat, lausui hän: "minä olen nähnyt monen munkin, jonka edessä tavallisuutta myöten krucifixiä pidettiin hänen kuolinvuoteellansa. Jos he uskoivat Hänen ansioihinsa ja kärsimiseensä, he kaiketi pelastetaan."
"Mitä unemme on muuta", hän arveli, "kuin jonkunlainen kuolema? Ja mitä kuolema itse on muuta, kuin yön uni? Unessa pääsemme kaikesta väsymyksestä, tulemme hilpeiksi jälleen ja nousemme aamulla virkeinä ja terveinä. Samalla tapaa me viimeisenä päivänä heräämme haudoistamme, niinkuin olisimme vaan yön nukkuneet, pesemme silmämme ja nousemme virkeinä ja terveinä."
"Minä olen nouseva", hän sanoi, "ja puhuva teidän kanssanne jälleen. Tämä sormi, jossa tämä sormus on, annetaan minulle takaisin. Kaikki asetetaan entisilleen. 'Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus on asuu.' Siellä on vaan puhdas ilo ja ihastus. Nuot taivaat ja tuo maa eivät ole mikään kuiva, hedelmätön hiekka. Kun ihminen on onnellinen, tekee puu, kukkaiskimppu, taikka jo yksikin kukka hänet iloiseksi. Taivas ja maa uudistetaan, ja se, joka uskoo, on joka paikassa kotona. Täällä ei ole niin; me ajetaan sinne tänne, että huokaisimme tuota taivaallista isänmaata."
"Kun Kristus antaa pasunan soida viimeisenä päivänä, tulevat kaikki esiin, niinkuin hyönteiset, jotka talvella makaavat kuolleina, mutta, kun aurinko ilmestyy, taas heräävät henkiin; taikka niinkuin linnut, jotka koko talven ovat kätkössä vuoren rotkoissa taikka koloissa jokien rannoissa, vaan kuitenkin virkoovat keväällä jälleen."
Hän sanoi toisella kertaa: "mene puutarhaan ja kysy kirsikkapuulta, kuinka on mahdollista, että kuivasta, kuolleesta oksasta keväällä puhkee vähäinen umpu, ja ummusta kasvaa marjoja. Mene huoneesen ja kysy emännältä, kuinka on mahdollista, että munista kanan alla tulee eläviä kananpoikia. Sillä jos Jumala näin tekee kirsikkapuitten ja kanojen, etkö voi kunnioittaa Häntä ja luottaa siihen, että, jos Hän antaa talven peittää sinut — antaa sinun kuolla ja mädätä maassa — Hän voi myöskin, kun todellinen kesä tulee, nostaa sinut jälleen maasta ja herättää sinut kuolleista?"
"Oi armollinen Jumala!" hän huudahti, "tule pian, tule vihdoin! Minä odotan aina tuota päivää — tuota kevät-aamua!"
Ja hän odottaa sitä vielä. Tosin ei enää maan päällä, "mimmoisessa paikassa, me emme tiedä", niinkuin hän sanoi; "mutta aivan varmaan vapaana kaikesta surusta ja tuskasta, leväten rauhassa ja Jumalan rakkaudessa ja armossa."
Mekin odotamme sitä Lunastuksen päivää. Me olemme vielä heikossa lihassa keskellä myrskyä ja taisteloa; mutta lujina ja levollisina siinä totuudessa, jonka Martin Luther opetti meille, ja siinä Jumalassa, johon hän loppuun asti luotti.