Äidin-äidistämme minulla on suuri lohdutus. Äiti ja Eva katsovat kaikkia asioita niin korkealta kannalta; mutta äidin-äitini ajatukset ovat enemmän minun tapaani. Kyllä hän usein puhuu aivan ankarasti Fritzistä, mutta se tekee minun hyvää, koska minä tietysti puollustan häntä, ja silloin äidin-äiti suuttuu ja sanoo, että me olemme varsin merkillinen perhe ja että meillä on, isästäni alkain, joka hengellä niin eriskummainen käsitys oikeasta ja väärästä, ettei hän koskaan ole mokomaa kuullut; ja silloin minä suutun ja sanon, että isäni on paras ja viisain mies koko vaaliruhtinaskunnassa. Nyt äidin-äitimme rupee surkuttelemaan rakasta tytär parkaansa ja sitä elämää, jota tämän on täytynyt viettää, ja iloitsee vaikeroivalla äänellä, että hän itse jo on melkein kokonaan suorittanut välinsä mailman kanssa; ja silloin minä koetan lohduttaa häntä ja sanon, että minä olen varma siitä, ettei tässä mailmassa suinkaan ole paljon semmoista, jonka vuoksi kukaan toivoisi saavansa viipyä täällä; ja kun mielemme näin on mennyt alas, itkemme molemmat ja syleilemme toisiamme, ja äidin-äiti sanoo, että minä olen hyvä lapsirukka ja että Fritz oli aina hänen silmäteränsä, jonka asian minäkin tiedän aivan hyvin; — ja tällä tapaa me lohdutamme toisiamme. Me olemme paitsi sitä juhlallisesti päättäneet, äidin-äitini ja minä, että, tuli mitä tahansa, me emme koskaan sano Fritziä muuksi kuin Fritziksi.
"Veli Sebastian, niin kai", hän lausui; "äitisi saisi yhtä hyvin ottaa toisen miehen kuin veljesi toisen nimen! Eikö äitiäsi vihitty ja eikö veljeäsi ristitty kirkossa? Eikö Fredrik ole hyvä ja kunniallinen nimi, jota monet kymmenet esi-isistänne ovat kantaneet? Ja pitääkö meidän sen sijaan nimittää häntä pakanallisella muukalaisnimellä, jolla ei ketään teidän suvustanne koskaan tunnettu?"
"Ei suinkaan pakanallinen", minä rohkenin sanoa. "Sinä muistat, kuinka kerroit meille tuosta pakanallisesta keisarista ja St. Sebastianin martyrinkuolemasta?"
"Intätkö minua vastaan, lapsi?" hän huudahti. "Enkö minä osannut martyrein historiaa kokonaan, ennenkuin äitisi oli syntynyt? Se on pakanallinen nimi, minä sanon. Ei kukaan moiti pyhimystä siitä, että hänen vanhempansa olivat taitamattomia pakana raukkoja, jotka eivät tietäneet antaa hänelle mitään parempata nimeä; mutta se on häväistys, kun Fritz omistaa sen oikean nimensä sijasta. Minun huuleni ainakin ovat liian vanhat oppimaan tuommoista uuden-aikaista hullutusta. Minä nimitän häntä sillä nimellä, jolla nimitin häntä kasteen maljan ja kehdon vieressä eikä milläkään muulla."
"Niin, Fritz, Fritz, hän on meille ja on aina oleva. Fritz sydämessämme kuolemaan saakka!"
Helmikuun 15 p.
Me olemme juuri kuulleet, että Fritz on päättänyt ensimäisen koetus-kuukautensa, ja että hän on puettu noviisin kaapuun. Minä oikein vihastun, kun ajattelen, että hänen paksu, musta, kihara tukkansa leikataan tonsurin ympyrään. Mutta kaikkein pahin asia on se tapa, jolla hänen munkiksi rupeamisensa on vaikuttanut toisiin poikiin, Kristoferiin ja Polluxiin.
He, jotka ennen pitivät Fritziä kaikkien syvien ja suurten ajatusten esikuvana, ovat nyt kokonaan vieraantuneet pois uskonnosta. Minun on vaikea saada heitä edes kirkossa käymään.
Kristofer sanoi minulle pari päivää sitten:
"Elsa, minkä vuoksi semmoista miestä nimitetään hylyksi, joka yhtäkkiä karkaa pois perheestänsä ja rupee sotamieheksi, mutta semmoista miestä pyhimykseksi, joka luopuu niistä, jotka turvaavat häneen, ja rupee munkiksi?"