Kun olin saanut ompelutyöni vmalmiiksi, katsottiin sitä kauniiksi, ja minä vein sen sille kauppiaalle, joka kauan aikaa sitten osti isäni kalliit kaavat.
Hän on aina ollut hyvä meille siitä saakka ja on toimittanut meille läkkiä ja paperia halvempaan hintaan kuin mihin muut saavat ostaa.
Kun minä näytin hänelle työtäni, hän ilmeisesti hämmästyi eikä näyttänyt sitä vaimollensa, niinkuin minä olin odottanut, vaan sanoi hymyillen:
"Nämät kalut eivät ole minunlaisia köyhiä, kunniallisia porvareita varten. Sinä tiedät, että ylellisyyden lait sakottaisivat vaimoni, jos hän apinoitsisi aatelisia ja käyttäisi jotakin näin hienokaista. Minä aion lähteä Wartburgiin puhumaan eräästä asiasta, jonka olen toimittanut vaaliruhtinaalle, ja jos sinun tekee mieli, minä otan sinut ja kirjauksesi mukaani."
Tämä ajatus hämmästytti minua ensiksi, mutta minun oli päälläni se uusi puku, jonka Fritz antoi minulle vuosi takaperin, ja minä päätin lähteä.
Siitä oli niin monta vuotta, kuin olin astunut isosta portista suurelle hovipihalle; ja minä muistelin St. Elisabetia, kun hän jakeli leipää ehkä juuri tällä portilla, ja rukoilin itsekseni, että hän saattaisi vaaliruhtinaan taikka hänen hovi-naisensa suosiollisiksi minua kohtaan.
Minä jätettiin, niinkuin minusta tuntui, pitkäksi aikaa seisomaan johonkin etuhuoneesen. Muutamat hyvin komeasti puetut herrat ja naiset kävivät minun ohitseni ja katselivat minua jotenkin halveksivaisesti. Minä ajattelin, etteivät hoviherrat olleet suuresti paranneet niistä ajoista, jolloin he käyttivät itseänsä niin taitamattomasti St. Elisabetia vastaan.
Mutta viimeiseltä minä kutsuttiin vaaliruhtinaan eteen. Minä vapisin kovasti, sillä minä ajattelin — jos palveliat ovat näin ylpeät, mimmoinen isäntä lieneekään? Mutta hän hymyili minulle aivan lempeästi ja lausui: "lapsukaiseni, minä pidän sinun kirjaustöistäsi; ja tämä kauppias kertoo minulle, että sinä olet kuuliainen tytär. Minä ostan nämät heti yhdelle sisarelleni ja maksan sinut kohta."
Hänen ystävällisyytensä kummastutti ja ilahutti minua niin, etten muista tarkoilleen niitä sanoja, joita hän jälestäpäin lausui, mutta sisältö oli, että vaaliruhtinas paraikaa rakentaa uutta kirkkoa uuteen yliopisto-kaupunkiinsa Wittenbergiin, johon on määrä hankkia kalliimpia relikejä, kuin mihinkään muuhun kirkkoon Saksanmaalla. Ja minä olen tilattu kirjaamaan alttarivaatteita ja reliki-arkkujen peitteitä. Ja se summa, joka jo maksettiin minulle, melkein riittää nykyiseen velkaamme.
Ei! sanokoon tuo Dominikani-saarnaaja mitä tahansa, ei mikään voisi koskaan saada minua uskomaan, että nämät kalliit guldenit, jotka eilen iltana ilosta ja kiitollisuudesta uhkuvalla sydämellä toin kotiin ja jotka saattivat isäni panemaan kätensä ristiin kiitosrukoukseksi ja äitimme silmät vuodattamaan onnellisia kyyneleitä, ovat vaan silmän lumeita taikka kuonaa tai tomua.