Eva ei vastannut mitään, vaan järjesteli yhä kukkiansa eikä muuttanut muotoansa, paitsi että hänen huulensa rypistyi ja värisi hiukan.
"Frökinä ajattelee vaan kukkakimppuansa; minä soisin, että olisimme lähempänä linnaamme, että saisin tarjota hänelle kukkia, jotka soveltuvat paremmin hänen käsillensä."
"Puhutteletteko minua?" kysyi Eva viimein, nostaen isot silmänsä ja kiinnittäen niitä häneen vakavalla katsannolla; "minä en ole mikään frökinä; mutta vaikkapa olisin kuningatar, olisi jokainen Jumalan kukka kylläksi kaunis minulle. Ja todelliselle ritarille", hän lisäsi, "talonpoikaistyttö on yhtä pyhä kuin kuningatar."
Ei kukaan uskaltanut koskaan pitää Evan kasvojen vakavaa katsantoa leikkinä. Nyt oli ritarin vuoro hämmentyä. Hänen rohkeutensa heltesi kokonaan, ja hän lausui hiljaisesti: "minä olen ansainnut tämän moitteen. Nämät kukat ovat liian kauniit, kumminkin minulle. Jos suvaitsisitte antaa minulle yhden, minä säilyttäisin sitä uskollisesti, niinkuin jotain äitini lahjaa taikka pyhimyksen relikiä."
"Teidän sopii poimia niitä joka paikasta metsässä", Eva lausui, mutta pikku Thekla otti molemmat pienet pivonsa täyteen orvonkukkia ja antoi ne hänelle.
"Te saatte jos tahdotte", hän sanoi. "Kristofer noukkii kyllä uusia meille."
Ritari otti ne huolellisesti lapsen kädestä ja, kumartaen syvälle, yhtyi jälleen etumaisiin seuralaisiinsa. Hän palasi sitten, lausui muutamia sanoja Kristoferille, vetäytyi joukkoinensa vähäisen matkan päähän meidän taaksemme ja seurasi meitä, siksi kuin olimme aivan likellä Erfurtia. Silloin hän kannusti hevostansa, ratsasti isäni viereen ja sanoi kiireesti: "te olette nyt turvassa ettekä tarvitse enää mitään saattoa." Kun hän vielä oli kumartanut meitä kunnioituksella ja ajanut miestensä luo, katosi pian heidän hevostensa kavion kopina kuuluvistamme, kun he täyttä laukkaa laskivat takaisin metsän kautta.
"Mitä ritari sinulle sanoi, Kristofer?" kysyin minä, kun me sinä iltana astuimme vaunuista Erfurtissa.
"Hän sanoi, että metsä näillä seuduin tätä nykyä oli vaarallinen jonkun riidan vuoksi ritarien ja porvarein välillä ja että, jos sallisimme, hän saattaisi meitä likelle Erfurtia."
"Se kumminkin oli kohteliaasti tehty häneltä", minä arvelin.