Maria Teresia sanoi tosin itse, että hän usein tunsi olevansa ensi sijassa äiti, sitten hallitsijatar, mutta sitä ei voi päättää tytärten avioliitoista, sillä niissä politiikalla oli suuri sija. Itävalta tahtoi lähestyä Espanjaa ja espanjalais-sukuisia italialaisia valtioita. Sentähden oli prinsessa Josefa jo kaksitoista vuotiaana 1763 luvattu Neapelin kuninkaalle Ferdinandille, vaikka tämän kevytmielisen luonteen Maria Teresia kyllä tunsi. Kirjoittipa hän vielä tämän johdosta eräälle ystävättärelle seuraavat omituiset rivit: »Minä pidän Josefaa politiikan uhrina. Jos hän vaan täyttää velvollisuutensa Jumalaa ja puolisoaan kohtaan ja pitää huolta sielunsa pelastuksesta, niin olen minä tyytyväinen, vaikkapa hän tuntisikin itsensä onnettomaksi.» Josefa kuoli 1768, kuten on mainittu. Neapelin kuningas sai silloin valita joko Amelien tahi Karolinan. Hän valitsi vastoin Maria Teresian tahtoa nuoremman, Karolinan, joka oli lahjakas prinsessa, sukkela ja vilkas. Maria Teresia piti häntä eniten itsensä kaltaisena ja oli häneen suuresti kiintynyt. Siinä äidillisessä kirjelmässä, jonka hän sai lähtiessään, saa hän pontevan varoituksen olla sekaantumatta hallitukseen. Maria Teresia luotti kuitenkin enemmän hänen kykyynsä kuin sisarien. Hän kirjoittaa tästä: »Elä sekoitu yleisiin asioihin useammin, kuin kuningas tahtoo, ja kuin voit olla hänelle suuremmaksi hyödyksi kuin kukaan muu. Se on hyvin arka asia. Toinen äiti kehoittaisi ehkä sinua koettamaan päästä osalliseksi hallitukseen, mutta minä tunnen liian hyvin sekä sen painon että sen vaikeudet tahtoakseni johtaa sinua siihen suuntaan. Jos voit, niin on sinun velvollisuutesi palvella lähimmäistäsi ja olla hänelle hyödyksi. Saakoot kaikki sinun luonasi lievitystä huolissaan sen kautta, että kuuntelet valituksia ja lohdutat, mutta ei mitään saa tapahtua ilman kuninkaan hyväksymistä ja tyytymistä. Jos hän tahtoisi tehdä sinut osalliseksi hallituksesta ja ilmoittaa sinulle toimenpiteitään, puhua kanssasi, kuunnella neuvojasi, niin elä koskaan kerskaile siitä, anna hänelle kaikki kunnia maailman silmissä ja ole tyytyväinen hänen sydämmeensä ja hänen luottamukseensa, ainoat hyvät, jotka todella ovat verrattomat.» — Maria Teresia kehoittaa myöskin tytärtään yksinkertaisuuteen, vaiteliaisuuteen ja varovaisuuteen, tutustumaan italialaisten luonteeseen ja tapoihin, välttämään suosikkeja ja ennen kaikkea ottamaan huomioon uskonnon sääntöjä. Näissä viimeksi mainituissa neuvoissa on paljon liioittelua siihen nähden, että Maria Teresialla oli taipumusta panna enemmän arvoa monien ulkonaisten katolilaisten menojen seuraamiseen kuin syvempään kristilliseen luonteeseen. Tämän hänen taipumuksensa saa luultavasti käsittää vastukkeeksi sille kirkkoa vihaavalle suunnalle, joka juuri tähän aikaan levisi Voltairin kotimaasta. — Että Neapelin kuningatar Karolina ei ollut sellaisen äidin arvoinen tytär, lienee kaikille tunnettua. Maria Teresia ei kuitenkaan elänyt kylläksi kauan nähdäkseen seurauksia siitä, että viisitoistavuotias, vilkas, lämminsydämminen neito yksin, vaikkapa hyvillä aikomuksilla ja hyvillä neuvoilla, vietiin tavoiltaan turmeltuneeseen Neapelin hoviin. Maria Teresian elinaikana oli kuitenkin aina hyvä suhde hänen ja Karolinan välillä, mutta niin ei ollut asian laita Amelien kanssa, joka joutui naimisiin Parman herttuan kanssa. Maria Teresian neuvot tälle tyttärelle osoittavat, ett'ei Amelie koskaan ollut osoittanut mitään korkeampia harrastuksia, mutta että äiti piti häntä kilttinä ja myöntyväisenä. Hän oli levoton ainoastaan siitä, kuinka hän voisi miellyttää viittä vuotta nuorempaa prinssiä, joka oli saanut erinomaisen kasvatuksen. Pianpa kuitenkin tuli näkyviin että kuusitoistavuotiasta Parman herttuaa, huolimatta siitä vaivasta, jota oli käytetty hänen kasvatukseensa, oikeastaan huvitti ainoastaan kastanjojen paistaminen tahi juominen talonpoikien pidoissa, ja että hän antoi puolisonsa pitää huolta hallitusasioista. Siitä tosin ei olisi ollut niin paljon sanomista, jos Amelie olisi pystynyt tähän tehtävään, mutta hän oli tuhlaavainen, ylpeä ja ymmärtämätön; myöntyväisyys, jota hän oli osoittanut Wienissä, oli hävinnyt. Espanjan hallitus valitti hänen tapaansa syrjäyttää herttuaa. Maria Teresia koetti parantaa asemaa, mutta ainoastaan sillä seurauksella, että äidin ja tyttären väli täydellisesti rikkoontui.

Maria Teresian nuorin tytär, Maria Antoinette joutui jo 1765, kymmenen vuoden vanhana kihloihin Ranskan Dauphinin, sittemmin Ludvig XVI:nen kanssa. Hän sai ranskalaisen opettajan, ja joka vuosi lähetettiin tietoja hänen kehityksestään Ranskan hoviin. Hänkin sai runsaan osan äitinsä helliä neuvoja ja varoituksia, hänkin, kuten useimmat Maria Teresian tyttäristä, enemmän lahjakas kuin hänellä oli korkeampia harrastuksia, oli ylpeä ja käskevä, kaunis ja miellyttävä, hänkin aivan nuorena heitettiin kevytmieliseen hoviin onnellisesta perhe-elämästä. Maria Teresia olisi tahtonut, että eräs vanhempi tytär, Elisabet, olisi seurannut nuorinta Ranskaan tullakseen vanhan Ludvig XV:nen kuningattareksi. Hän olisi tämän avioliiton kautta saanut tuen nuorelle Maria Antoinettille huonomaineisessa Ranskan hovissa, mutta Ludvig XV ei ollut halukas heittämään kevytmielistä elintapaansa, ja kun isorokko oli hävittänyt Elisabetin kauneuden, ei enään ollut tätä naimahanketta ajatteleminenkaan.

Iso-rokko[1], joka oli vienyt yllämainitun prinsessa Josefan ja Josefin molemmat puolisot, ahdisti myöskin keisarinnaa vuonna 1775. Ei koskaan näkynyt selvemmin, kuinka rakastettu hän oli, kuin näinä levottomuuden päivinä, jolloin puoli Wieniä virtasi linnaan saamaan tietoja hänen terveydentilastaan. Vanhat kenraalit käyskentelivät kyynelsilmin, hänen neuvonantajansa vääntelivät käsiänsä levottomuudesta, ja keisari Josefia ei voitu silmänräpäykseksikään saada väistymään äitinsä sairasvuoteen äärestä.

[1] Maria Teresia pani sitten lääkärien vastustuksista huolimatta englantilaiseen tapaan käytäntöön rokotuksen keisarillisessa huoneessa, jota esimerkkiä useat sitten seurasivat.

Hän pelastui, ja vielä hän oli viisi vuotta valtion peräsintä hoitamassa.

Voimat olivat kuitenkin tuntuvasti vähenneet, ja hän vanhentui nopeasti seuraavina vuosina. Häntä rupesi vaivaamaan hengen ahdistus ja ainoastaan vaivaloisesti hän taisi kulkea portaita ylös. Maria Teresia ei ollut koskaan pitänyt huolta terveydestään ja käytti vastahakoisesti lääkkeitä. Hän oli aina nukkunut akkunat avoimina ja kesti hovin kauhuksi pahinta vetoa. Enenevästä kivuloisuudestaan huolimatta ei hän tahtonut muuttaa elintapojaan. Syksyllä 1780 ilmestyi pahanlainen yskä. Keisarinna pyysi lääkäriä suoraan sanomaan totuuden. Hän ei pelkäisi kuolemaa. Hänelle sanottiin, että hänen terveydentilansa antoi aihetta pelkoon. Levollisella arvokkaisuudella valmistautui hän viimeistä hetkeä varten. Yksityisasiansa järjesti hän pienimpiä yksityiskohtia myöten[1]. Yleiset asiat jätti hän Josefille, joka kuitenkaan viimeiseen asti ei tahtonut uskoa, että äidin tila olisi hengenvaarallinen. Hän pysyttelikin ylhäällä, vaikka hän oli heikko ja häntä vaivasivat kovat tukehtumiskohtaukset. Hän kokosi ne lapsistansa ympärilleen, joiden oli mahdollista tulla Wieniin, puhui ja varoitti heitä. Josefin kanssa puhui hän kauan ja usein yksin. Kun Josef eräänä iltana ainoastaan vaivalla voi hallita ääntänsä, sanoi hän: »Tuo ääni ei ole minun korviani varten, se voi saada minut luopumaan päätöksestäni olla levollinen kuolemassa.» Keisarinna nautti ehtoollisen ja sai viimeisen voitelun. Vielä 28 päivänä marraskuuta istui hän ylhäällä, lastensa ja ystäviensä ympäröimänä. Puhelu sujui kankeasti. Pitkät hetket äänettömyyttä. »Elkää uskoko», sanoi keisarinna vihdoin, »että minun tunteeni teitä kohtaan on muuttunut näinä kahtena viime vuorokautena, ja ett'en rakasta teitä niinkuin ennen, mutta minä olen antanut teidät Jumalalle ja kaikki, joka on minulle kalleinta ja jota minun on vaikea jättää. Sentähden katselen rauhallisesti teitä kaikkia.» Hänellä oli monta vaikeata tukehtumiskohtausta, ja luuli olevan lähellä kuolemaa. »Tuleeko vielä vaikeampaa?» kysyi hän.

[1] Testamentissaan määräsi hän melkoisen summan koulurahastoa varten.

Illemmalla ei hän tahtonut totella lastensa kehoitusta, kun nämä pyysivät häntä nukkumaan. »Te tahdotte minua nukkumaan, samalla kuin minä joka hetki odotan kutsumusta tuomarini eteen. Minä pelkään nukkumista, sillä minä en tahdo tulla yllätetyksi, minä tahdon avoimin silmin nähdä kuoleman tulevan.»

Kului kuitenkin vielä vuorokausi, jonka aikana keisarinna monta tuntia täydessä tajussa istuen patjojen nojassa, osasi puhua lastensa kanssa. 29 päivän illalla meni hän vaivalla nojatuolista vuoteeseen, johon hän voimatonna vaipui. Yritettiin asettaa hänet paremmin ylös. Josef kysyi, lepäsikö hän huonosti. Maria Teresia myönsi, mutta sanoi lepäävänsä kyllin hyvästi kuollaksensa. Muutama kiivas hengenveto, ja mahtava keisarinna oli kuollut.

* * * * *