"Äiti asuu vielä Nörrevoldgaden varrella vanhassa huoneustossaan, joka kyllä oikeastaan on hänelle liian avara; mutta äiti ei voi riuhtaista itseänsä irti siitä paikasta, missä hän on elänyt niin onnellisena."
Mörck meni istumaan pyöreälle töyrytuolille ikkunain väliin.
"Niin, surullista oli, että Bang kuoli", virkkoi hän. "Se oli harvinaisen herttainen ja sopusointuinen avioliitto. Minä kävin siinä talossa hyvin mielelläni; mutta viime vuosina on seurustelumme miltei lakannut."
Karen-rouva vilkaisi puolisoonsa; hän toivoi kovin, että tämä selittäisi syyn, ja pastori aloittikin verkalleen, ikäänkuin tapaillen sanoja:
"Heillähän oli kummallakin niin äärettömän paljon kovaa koettavana, ennenkuin saivat toisensa. He kohtasivat toisensa vähän ennemmin kuin rouva oli matkustanut ensimäisen miehensä, Henrik Carstensenin luota, jonka kanssa hän eli kovin onnettomana, koska mies kiusasi häntä kaikin tavoin, varsinkin uskottomuudellaan. Bang oli silloin naimisissa, eivätkä hän ja rouva Vibeke nähneet toisiansa moneen vuoteen. He eivät tahtoneet ottaa päälleen aviorikoksen tuottamaa edesvastuuta, mihin nykyisin valitettavasti useimmat aivan keveästi antautuvat. Mutta heidän rakkautensa oli niin suuri ja puhdas, että he saattoivat odottaa; ja vasta pari vuotta Bangin vaimon kuoleman jälkeen he menivät naimisiin. —
"Anoppi eli rouva Vibeke, kuten hän mieluimmin kuulee itseänsä nimitettävän, ei kylläkään voi tässä ymmärtää Jumalan tahtoa — kuinkapa moni meistä sen ymmärtää? Mutta onhan hän elänyt kymmenen onnesta rikasta vuotta sen miehen kanssa, josta piti, ja niissä muistoissa hän riippuu kiinni kuin itse iäisyydessä."
Huoneessa syntyi äänettömyys.
Eräässä pienessä sivusuojassa — musiikkikammioksi oli Grethe sen ristinyt, koska siellä oli urut ja harmonikka — kuului soitettavan Gruudtvigin virttä:
"Kirkonkello, suuriin temppeleihin ei sua valettu, vaan kylän tapuliin."
Ursula-rouva, joka oli tunne-ihminen, saattoi tuskin salata kyyneleitänsä. Poul siellä pelkäksi ajankuluksi soitti virsiä, mutta hänen tapansa oli aina helähdyttää sopraano vasta pitkän ajan perästä basson jälkeen, arvellen sillä tavoin saavansa enemmän tunnetta esitykseensä.