Pastori Gade veti pari haikua pitkästä piipustaan ja jatkoi:
"Rouva Vibeke viettää päiväkaudet haastelemalla vainajan kanssa, josta hänellä on veistetty rintakuva sekä valokuvia riippumassa kaikkialla, vieläpä keittiössäkin, ja missä hän vain liikkuu, tuntee hän olevansa puolisonsa seurassa. Ei hänen järjessään mitään vikaa ole; mutta tässä suhteessa on turha yrittääkään häntä lohduttaa. Hän käy täällä vain muutaman kerran vuodessa, ja kun me käymme häntä tapaamassa, täytyy meidän soittaa erityisellä tavalla, koska hän ei muutoin avaa. Hän on perinyt omaisuutta isältään; ukolla ei ollutkaan muita lapsia kuin hän ja poika Gunnar, joka itse on rikas. Näin ollen voi rouva viettää aikansa niinkuin tahtoo."
Mörck nousi ja meni ikkunan luo. Rouva Bang oli aina ollut hänen naisihanteensa, koska hän oli niin sopusuhtaisen eheä ja hyväsydäminen, ja Mörck käsitti hyvin, että hänen surunsa samoin kuin hänen rakkautensakin täytyi olla rajaton.
Ikkuna, jonka ääressä hän seisoi, antoi etupuutarhaan, jossa kuusiryhmä puolittain verhosi sisäänkäytävän. Hän istuutui isoon, mukavaan nojatuoliin, joka oli ikkunan luona, ja katsahti ulos.
Äsken tulleelta junalta saapui paljon ihmisiä. Leppeä, aurinkoinen kevätpäivä kaiketi oli vietellyt heidät tänne maalle, ja hän aikoi juuri avata ikkunan, kun samassa näki erään naisen astuvan sisään pensas-aidan veräjästä. Hän oli mustissa kiireestä kantapäähän, ja pitkä kreppiharso riippui päälaelta selälle. Tukka oli valkoinen, kasvot niin kirkkaat ja suuret silmät niin loistavat, että hän melkein teki yliluonnollisen vaikutuksen.
Mörck kääntyi nopeasti.
"Rouva Bang tulee tuolla ulkona", sanoi hän.
Kaikki nousivat, ja rouva Karen kiirehti ulos puutarhaan. Toiset seurasivat perästä ja kuulivat hänen liikutettuna huudahtavan: "Äiti, rakas äiti! Sinäkö se todella olet?"
Kun he olivat tulleet takaisin tupaan, katsoi rouva Bang kauan surumielisesti toisesta toiseen.
"Kuinka hauska minun on nähdä teidät kaikki jälleen! Mutta", lisäsi hän vilkaisten ympärilleen, "missä ovat lapset?"