"Se ei olekaan niin ihmeellistä. Miehet kuvittelevat aina, että heidän työnsä on paljoa tärkeämpää kuin naisten; mutta maltahan, ystäväni, jahka olemme suorittaneet ylioppilastutkintomme, niin saamme kilpailla siitä, kumpi meistä pääsee kauemmaksi."
"Ihan varmaan minä, koska minä aion Grönlantiin. Sieltä matkustan edelleen löytöretkille, ja jonakin kauniina päivänä on pohjoisnapa saavutettu."
Else katseli häntä hetkisen ihailevasti; mutta kun hänelle heti senjälkeen juolahti mieleen oma päämääränsä, sanoi hän ylimielisesti:
"Juokse sinä vain pohjoisnavalle ja palellu kuoliaaksi, tai syököön sinut jääkarhu. Minä lennän etelää kohti. Siellä minä tahdon leikata laakerini."
"Sinä aiot kenties keksiä etelänavan?"
"Niin, siitä tulisi rattoisa leikki, kun me kaksi saapuisimme Maantieteelliseen seuraan kummallakin maannapansa tarjottimella, — mutta minun kunnianhimoni ei sentään käy siihen suuntaan!"
"Mihin suuntaan se sitten käy?"
"Sitä en sano. Koetahan arvata!"
Kaj, jota nimitettiin myöskin professoriksi, saapui nyt heidän luokseen.
"No, Else, rehtori kai pehmitteli vähän selkäpiitäsi tänä aamuna."