Rouva Ursula joutui hämilleen. Hän vilkaisi salavihkaa Elseen, joka kuumeentapaisesti järjesteli ruusuja, ja tunsi todellista huojennusta, kun häntä kutsuttiin. Mutta koko päivän hän näki nuo rehelliset avo-ilmeiset kasvot edessään, ja vaikka nuorukaisen siveysoppi oli ainoata oikeata, tuntui se hänestä nykyaikaisten käsitysten mukaan melkein luonnottomalta.
Ursula-rouvan lähdettyä kääntyi Erik Elseen päin:
"Eikö se ole teidänkin mielipiteenne?"
"Mikä sitten?" Else kumartui syvään ruusujen yli, mutta Erik katsoi häneen lempeällä, lujalla katseellaan ja sanoi hartaasti: "Että rakkaus on suurin kaikista."
"Niin; sen kyllä uskon. En ole koskaan rakastanut vanhempiani ja veljiäni niin suuresti kuin nyt sairaana oltuani. Näenhän, kuinka uhraavaisia ja helliä he ovat minua kohtaan, eikä rakkauteni musiikkiinkaan ole vähentynyt."
"Tuo kaikki on kaunista, muttei se kuitenkaan ole sitä rakkautta, mitä minä tarkoitin. Tarkoitin rakkautta miehen ja naisen välillä."
Nyt katsoi tyttö nuorukaista suoraan silmiin ja sanoi vivahdus vanhaa veitikkamaisuutta äänessään: "Siinäkin myönnän olevanne oikeassa. Teidän ja minun vanhempani ovat siitä paras todistus…"
"Ei, ei, Else!" Hän tarttui ruusuja pitelevään käteen. "Minä puhun nuoresta, rohkeasta rakkaudesta, joka näyttää meille, kuinka maailma on kaunis ja ihmiset hyviä."
"Päästäkää minut, Erik!" Elsen silmät kävivät tummiksi ja vakaviksi. "Siihen rakkauteen en tahdo koskaan tutustua — minä tahdon rakastaa vain taidettani."
Grethe, joka oli ollut ylhäällä kukkulalla, tuli juosten ja huusi: "Nyt tulevat Svend ja Poul polkupyörillä!"