Ursula-rouva lähestyi nopeasti.
"Se on mahdotonta! Poul ei voi tulla kotiin tähän aikaan."
Seurue nousi kukkulalle, joka oli aivan tienristeyksen kohdalla, ja Else, joka oli saanut poimituiksi ruusut kokoon, oli menossa viemään niitä sisälle; mutta Erik, jonka silmät alituisesti seurasivat hänen liikkeitänsä, sanoi kiireesti:
"Sellaista ei voi ennakolta päättää. Kerran tulee rakkaus ja silloin te antaudutte ehdottomasti. Mutta tehän olettekin niin nuori ja melkeinpä vain lapsi vielä."
"Kylläpä te sitten tosiaan olette merkillisessä keskustelussa lapsen kanssa."
Tyttö käänsi hänelle loukkaantuneena selkänsä ja meni kuningattaren ilmein ruusuineen sisälle.
Erik jäi seisomaan paikalleen, unohtunut ruusu kädessään. Hän vei sen huulilleen, mutta laski sen heti jälleen pöydälle, ikäänkuin olisi polttanut itsensä, ja totesi katkerasti hymyillen, että varsi oli taittunut.
Mutta maantiellä hyristi kaksi nuorta miestä polkupyörillä. He heiluttivat lakkejansa ja saadessaan vastatervehdyksen kukkulalta hurrasivat niin, että kaiku metsästä vastasi. Grethe etunenässä seurue meni heitä vastaan, ja silloin he näkivät, ettei toinen pyöräilijä ollutkaan otaksuttu Poul-veli, vaan sitävastoin Poul Lange.
"Minä tapasin hänet kaupungissa ja sieppasin hänet heti mukaani!" huudahti Svend. Ja nyt seurasi tervehtimisiä ja iloisia huudahduksia. Olihan saapunut yksi vieras lisää. Mutta Poul Lange katsoi heidän kaikkien ohitseen puutarhaan, mistä Else tuli näkyville, ja riensi sinne tyttöä vastaan.
Ensi kerran tuon surullisen päivän jälkeen he nyt jälleen tapasivat toisensa; ja Else kävi niin vaaleaksi kuin se puku, joka hänellä oli yllään. Maailma musteni hänen silmissään, ja hän peitti kasvot käsillään ja purskahti itkuun. Vähällä piti, ettei Poul tehnyt samoin.