Hän oli syvästi liikutettuna nähnyt, kuinka tyttö oli muuttunut, tullut vanhemmaksi, mutta sievemmäksi — niin, hän oli hänestä melkein yliluonnollisen kaunis. Mutta riemu, millä hän oli rientänyt Elseä vastaan, oli kokonaan hävinnyt, ja hän tunsi itsensä melkein hylkiöksi, koska hänen näkemisensä sai tytön heti purskahtamaan itkuun.
Karen-rouva, joka käsitti, mitä Elsen sielussa liikkui, tarttui häntä vyötäisiin ja vei hänet sisälle. Mutta vähän taampana, puolittain muutamain viinamarjapensaitten peitossa, seisoi Erik. Hän puristi kädessään ruusua, jonka sittenkin oli itselleen ottanut, ja kuiskasi pilkallisesti: "koulupoika".
Heti kun Mörck ja Poul olivat palanneet kotiin kaupungista, käytiin aterialle. Pastori Gade astui Ursula-rouvan luo:
"Emmekö me kaksi vanhaa ystävää pidä yhtä seuraa? — Carstensen lähti pois puoli tuntia sitten pyytäen suomaan sen hänelle anteeksi. Rouva Vibeken poisjääminen varmaankin on himmentänyt häneltä tämän päivän — hänellä ei ollut mitään rauhaa."
Ursula-rouva tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi vakavasti:
"Uskottomuus rankaisee aina itsensä — ja hän sai rangaistuksensa avioliitossaan rouva Hamannin kanssa, joka siis, tosin kyllä vallan vastoin tahtoaan, kosti rouva Vibeken puolesta. Kerrotaan hänen antaneen Carstensenille selkäänkin."
"Sitä puhutaan niin paljon, rouva Mörck. Minä taas luulisin, että
Carstensen kykeni pitämään naista aisoissa."
"Ei, siihen hän ei kyennyt; siksi hänellä oli liian häilyvä luonne.
Mutta nyt me käymme aterialle, ja toivoakseni ruoka on hyvää."
Pastori Gadella ei ollut mitään sitä vastaan, että pääsi tästä puheenaiheesta. Hän oli harvapuheinen mies. Puhuminen oli hänelle raskasta, ja sunnuntaiset saarnat kirkossa usein uhkasivat hänet lopen uuvuttaa, niin että hänen täytyi levätä koko iltapäivä. Elämä Jyllannin tuimassa ilmanalassa oli ollut vaarallista hänen terveydelleen, mikä aina oli ollut heikonlainen. Mutta hän rakasti tointaan siellä mannermaalla, ja pienistä mökeistä ja taloista hietasärkkien ja kanervaa kasvavien nummien takaa oli joka pyhä saapunut vakavia, harkitsevia miehiä ja naisia jalkaisin hänen kirkkoonsa. Sillaikaa kun meren mylvinä oli vähällä tukahuttaa hänen äänensä kuulumattomiin, puhui hän heille lempeästi Kristuksesta, joka oli ottanut kantaakseen, kaikki syntimme, niin että saatoimme olla varmat hänen anteeksiannostaan, kun hetkemme kerran tulisi.
Mutta vihdoin pappi alkoi sylkeä verta, ja lääkäri neuvoi häntä pyrkimään takaisin siihen seutuun, missä oli syntynyt ja kasvanut, ja kun virka tuli avoimeksi Trillerödissä, haki hän sitä ja sai sen. Mutta hän kaipasi takaisin ensimäiseen seurakuntaansa, ja hänelle tuotti todellista surua, kun kuuli, että eräs lähetyssaarnaaja, muuan niin sanotuista "tulikiven-saarnaajista", oli voittanut puolelleen seudun asukkaat ja että kirkko monet sunnuntait perätysten oli tyhjänä.