Kun kahvi oli juotu, ehdotti Mörck retkeä Nöddebon puistoon. Hänen ehdotukseensa suostuttiin yksimielisellä riemulla; mutta heti syntyi väittelyä, tehtäisiinkö retki maitse vai vesitse. Kun nuorisoa oli lukumäärältään enemmän kuin vanhempaa väkeä ja ilma tyyni, päätettiin vuokrata vene, ja Erik, joka oli tänään tavattoman hiljainen, tarjoutui yksinään soutamaan. Hänellä oli liian paljon voimia, väitti hän, eikä voinut elää päivääkään niitä käyttämättä. Kun kaikki olivat asettuneet veneeseen ja oli päästy kappaleen matkaa ulos Esrom-järvelle, kysyi Erik Ursula-rouvalta, osasiko tämä uida.
"Aivan kuin kivi!" nauroi rouva ja lisäsi: "Aiotteko kenties kaataa meidät?"
"Ei, en minä; mutta Lange — hän tekee voitavansa siinä suhteessa."
"Sen melkein minäkin uskon!" huudahti rouva niin, että Poul Lange, joka pyydysteli lumpeita Elselle, pelästyneenä pudotti likomärät kukkaset veneen pohjalle. Naisille tuli aika hätä hameistaan, mutta tasapaino saavutettiin jälleen, ja pian laskettiin maihin Nöddebon kärkeen. He menivät puistoravintolasta tilaamaan illallista, ja Else, jolla oli hyvin kehittynyt luonnonaisti, tarttui isänsä käsivarteen.
"Tule, isä, istutaan yhdessä tähän ja nautitaan hiljaisuudessa."
He istahtivat penkille matalan, puutarhaa rannasta eroittavan pensasaidan sisäpuolelle ja katselivat ulapalle. Naiset ja pastori Gade seisoivat vähän matkan päässä jutellen ravintolanisännän, herra Sörensenin kanssa, joka isona, punakkana, leveäharteisena ja hyvätuulisena, kuten kaikki ravintoloitsijat, otti illallistilauksia vastaan. Grethe ja Svend seisoivat tapansa mukaan hiukan erillään muista, ja Poul, joka oli sytyttänyt savukkeen, sovitteli itseänsä mukavasti riippumattoon, joka oli pingoitettu puiden väliin. Mutta Erik ja Poul Lange, molemmat kilpakosijat, lähestyivät kumpikin taholtaan penkkiä, jolla Else istui isänsä kanssa, ja kun Mörck huomasi hiipijät ja ymmärsi, että tytär mieluimmin tahtoi olla yksinään hänen kanssaan, nousi hän ja sanoi kuuluvalla äänellä:
"Kuulkaapa, kaikki te nuoret miehet, kuinka voitte katsella tuota raikasta järveä haluamatta heittäytyä sen aaltoihin. Menkää te vain; kyllä pastori ja minä pidämme naisille seuraa!"
Siinä ei siis ollut muuta neuvoa. Poul kömpi vastahakoisesti riippumatostaan, Svendin täytyi keskeyttää mielenkiintoinen esitelmänsä juriidisesta ja moraalisesta oikeudesta, ja Grethe, joka oli ollut hartaana kuulijana, vaikkei varsin paljoa käsittänytkään tästä lainopillis-siveellisestä aiheesta, valitti äänekkäästi, ettei ollut saanut kuulla loppua. Mutta sen lupasi Svend hänelle illallisen jälkeen, kun puiden välissä alkoi hämärtää, ja hän kiirehti Erikin luo, jolle oli vannonut ikuista ystävyyttä. Molemmat Poulit lyöttäytyivät yhteen, ja pian riennettiinkin jo mäkeä alas niemekkeelle, mistä he aikoivat lähteä ulapalle, käyttäen venettä uimahuoneena.
Grethe, joka huomasi, että Else mieluimmin tahtoi olla yksinään isänsä parissa, alkoi leikkiä pienen sysimustan kissanpojan kanssa, joka yritteli riuhtaista pöytäliinoja alas puutarhan pikkupöydiltä. Se seisoi takajaloillaan ja veti rimpsuista, ja Grethe seurasi sitä hyväilevin huudahduksin pöydästä pöytään. Else, joka oli väsyksissä, nojasi päätään isänsä olkaa vasten, ja he istuivat kauan ääneti.
Mörck, joka Elsen varhaisimmasta lapsuudesta asti oli häntä erikoisesti hellinyt, leikkinyt hänen kanssaan, opastanut häntä läksyjen lukemisessa ja kertonut hänelle kaikki seikkailut oman lapsuutensa ajoilta, oli heti tytön ripille päästyä joksikin ajaksi hänestä vähän vieraantunut. Hänen toimensa vaati häneltä kovin paljon aikaa; mutta hänestä tuntui myöskin ikäänkuin tyttö häntä välttäisi. Hän ajatteli, että sen ehkä vaikutti ikä, tuo ikä, jolloin ihmisessä kaikki käy ja kiehuu, jolloin elämä äkkiä alkaa näyttää niin rikkaalta ja jolloin rakennamme suuria tulevaisuudensuunnitelmia; ja hän oli vaiti ja antoi tytön elää rauhassa omien unelmiensa maailmassa.