Karen-rouva tuli äitinsä luo ja aikoi auttaa häntä ylös; mutta rouva Bang nousi ja astui niin suorana ja keveästi pöydän luo, että pastori hymyillen huudahti:
"Rouva Vibeke saattaa meidät väsyneet nuoret ihmiset kaikki häpeään."
Mutta rouva Karen, johon koski miehensä kivuloinen ulkomuoto, sanoi kiireesti:
"Nyt teidän täytyy vihdoinkin juoda kahvi, kun se vielä on kuumaa; kirkossa on niin viileätä."
Pastori Gade katsahti häneen, ja hän näki vaimonsa levottomasta, hellästä katseesta, että tämä oli käsittänyt enemmän kuin hän oikeastaan oli toivonut. Mörck kohdisti koko huomionsa rouva Bangiin. Hän oli havainnut miehen ja vaimon välisen yhteistajunnan ja pelkäsi nyt, että rouva Bang, joka tähän asti ei ollut mitään tiennyt, myöskin ymmärtäisi. Nuoret neidit rupattelivat ja hymyilivät, ja Svend jakoi veljellisesti huomaavaisuutensa heidän kesken.
Juuri kun he olivat aikeissa lähteä, sanoi rouva Bang:
"Onko teillä mitään sitä vastaan, että sentään jään kotiin? Minä tunnen itseni jokseenkin väsyneeksi ja haluaisin mieluummin jäädä istumaan nojatuoliin ja katsella ulos puutarhaan. On niin ihanaa muistella kesän kauneutta."
Karen-rouva käski palvelustytön olla valmiina siltä varalta, että rouva Bang jotakin haluaisi; mutta muutoin tätä ei saanut häiritä. Hän toimitti äidin mukavasti nojatuoliin ja pieluksia selän tueksi sekä jakkaran jalkain alle. Grethe taas toi valkoisen villahuivin, jonka levitti isoäidin hartioille.
"Kiitos, tyttöseni; te olette kaikki niin ystävällisiä minua kohtaan."
Else ja Grethe menivät edeltäpäin ja viittasivat sisälle rouva Bangille, joka vastaukseksi nyökäytti päätänsä ja hymyili lempeätä, sydämellistä hymyään. He astuivat ison takapuutarhan lävitse, mistä veräjä juuri vastapäätä kirkkoa avautui kapealle ruohottuneelle polulle, jota pappi kernaasti käytti. Else jäi hetkiseksi seisomaan.