"Tässähän ne kasvoivat."
"Mitkä? Mitä tarkoitat?"
"Oh, en oikeastaan mitään."
Hän veti ystävättären mukaansa. Iso päiväpaisteinen kukkaslava oli johtanut hänen mieleensä ruusut, jotka Erik oli tuonut hänelle Sörupiin, ja hän sanoi surunvoittoisesti:
"Rouva Bang on oikeassa, — on ihanaa muistella kesän kauneutta."
Kirkko oli melkein täynnä, kun he astuivat lähelle saarnastuolia, ja pian senjälkeen soittivat urut alkuvirren. Else piti hyvin paljon tästä vanhasta kyläkirkosta. Saarnastuolin portaiden kohdalle oli seinälle ripustettu taulu, jossa olivat mainittuina kaikkien seurakunnan pappien nimet Lutherin ajoista asti, ja toisella kalkitulla seinällä riippuivat raskaat kahleet, joita muuan näistä papeista kerran oli kantanut, kun oli yrittänyt puolustaa erästä kylää vihollista vastaan. Mutta ylhäällä kirkon kuvussa oli muutamia vuosia sitten tullut näkyviin kalkkimaalauksia, jotka nyt olivat korjatut entiselleen ja nähtiin samassa kunnossa kuin useita satoja vuosia takaperin.
Elsellä oli herkkä taidesilmä, ja hänen vanhempainsa kodissa oli taiteellinen puoli hyvin edustettuna; mutta hänen täytyi hymyillä nähdessään nuo merkilliset kuviot, jotka osoittivat senaikaista käsitystä perspektiivistä. Ja kuitenkin ne olivat hänestä paljoa hauskempia kuin nykyajan futuristien töherrykset, joilla ei ole mitään yhteyttä taiteen tai luonnonkaan kanssa.
Pappi nousi saarnastuoliin, ja leveä auringonsäde tunkihe sisään isosta ikkunasta hänen takaansa saartaen hänet valokehäänsä, niin että Elsen silmiä häikäisi hänen katsoessaan sinnepäin. Päivän evankeliumitekstinä oli: "Kenkään ei voi palvella kahta herraa", ja Else selitti sen omalla tavallaan.
Unohtaisiko hän Jumalan, jos hänestä tulisi kuuluisa laulajatar? Ei, ei, sitä hän ei tekisi! Hänhän itse oli antanut hänelle laulunlahjan, eikä hän anna meille kykyjä samalla antamatta lupaa niiden käyttämiseen.
Kun jumalanpalvelus oli päättynyt, kulkivat molemmat neitoset ja Svend kotimatkalla muiden edellä.