"Svend, armas puolisoni, etkö enää rakasta vaimoasi?"
Pappi painoi hänen kättään poskeansa vasten, ja rouva laskeutui polvilleen hänen eteensä. Pastori silitti kädellään hellästi hänen vaaleita hiuksiansa ja sanoi soinnuttomalla äänellä:
"Minä rakastan sinua kuten aina; — mutta minä olen sairas."
"Svend, mikä sinua sitten vaivaa?"
Hän katsoi huolestuneesti miehensä silmiin, jotka omituisen metallikiiltoisina tuijoittivat eteensä, ja pastori vastasi ikäänkuin tunnustaen jonkin synnin:
"Minä luulen, että minussa on rintatauti, tuberkeleita. Kaiketi olen sen saanut Jyllannissa ja… minä luulen, että käyn kohti kuolemaa."
"Ja sen olet minulta salannut?"
"Miksipä olisin sinua sillä tiedolla huolestuttanut? Minä kerron sen vain nyt, kun kysyt."
"Ja luuletko, että minä tyydyn näkemään sinun hitaasti riutuvan ja kuolevan silmieni edessä?"
Vaimo painoi intohimoisesti hänen kättänsä huulilleen. Pastori sanoi liikutettuna: