"Minä tahdon sittenkin päästä takaisin täyshoitola-opistoon."
Isä katsahti häneen kovin kummastuneena; mutta kun tyttö ei näkynyt aikovan sanoa enempää, virkkoi hän raukeasti:
"Kylläpä te tyttölapset olette omituisia. Mitä teiltä vaaditaan, sitä ette tahdo, ja kun vihdoin pääsette toivomuksenne perille, niin tahdotte kumminkin. Minulla ei nyt ole aikaa, mutta sinä olet totisesti antanut minulle jotakin mietittävää. Mene nyt! Päivällisajalla pohdimme asiaa."
Mörck vaipui jälleen papereihinsa ja hymähti puoliääneen omissa mietteissään:
"Niin, tyttölapset ovat hiton kummallisia."
"Hyi, isä, kun kiroat!"
Mörck katsahti häneen jurosti hymyillen:
"Siinäkö sinä vielä olet, pikku velho! Etkö siitä lähde!"
"Kyllä, herra yli-asianajaja, — muttei saa olla noin vihainen."
Else heitti hänelle sormisuukon ja riensi sisälle. Aurinko paistoi arkihuoneen pianolle ja Else istahti sen eteen. Hän alotti suurin taiteilijanelein erään Chopinin valssin, mutta ei saanut mitään lepoa, ja vähän myöhemmin hän lähti notkein liikkein huoneeseensa. Täällä hän otti esille mustetta, kynän ja postipaperia pienestä lastenlippaasta, jonka äskettäin oli perinyt rouva Bangilta.