Grethe otti itselleen isoimman ja kauniimman; mutta Else sieppasi sen hänen kädestään ja leikkeli siihen hedelmäveitsellä. Grethe tahtoi ottaa sen takaisin, mutta Else kieritti sen pöydän yli Erikille ja huudahti:
"Olkaa hyvä, Erik! Nyt olen piirtänyt teille riimukirjoitusta."
Nuorukainen loi häneen nopean silmäyksen, otti omenan ja pisti sen taskuunsa.
"Sen minä syön juuri ennen maatamenoa, niin varmaankin näen hyvää unta."
Else punehtui hiukan ja nappasi nopeasti toisen omenan maljakosta; mutta kappalainen, joka ei ollut irroittanut silmiänsä hänestä, sanoi hitaasti ja viivytellen:
"Ettekö tahdo riimustaa runoja minullekin?"
"Sen teen hyvin kernaasti. Erik, antakaahan minulle veitsi!"
"Ei, Else, lakkaa jo tuosta hulluttelusta!" Karen-rouva otti veitsen Erikiltä ja kuivasi sen silkkipaperin palaseen. "Teidän ei laisinkaan tarvitse kuoria omenia, minä olen itse poiminut ne puusta, ja tiedättehän, että hienoin tuoksu on juuri kuoren alla."
Else alkoi omenallaan leikkiä palloa, ja Grethe sanoi:
"Me tulimme tänne alas sanoaksemme hyvää yötä, mutta näyttääkin siltä, että oikeastaan ilta nyt vasta alkaa."