"Mutta ellei hän tahdo mennä naimisiin, juuri siksi että hän pitää oikeutenaan seurata kutsumustaan, tuleeko hänen silloinkin jäädä kotiin?"
"Ei; jos hänen sydämensä on vapaa, saa hän menetellä niinkuin tahtoo."
"Paljon kiitoksia luvasta." Else niiasi syvään; mutta Erik sanoi totisesti:
"Muistatteko tarinan viulunsoittajasta, joka oppi taitonsa vetehiseltä? Hän antoi lemmenonnensa maksuksi, eikä hänellä siitä päivästä pitäen ollut iloista hetkeä. Kunnia ei ole kylliksi eikä taidekaan sellaisenaan. Täytyy löytää elävä ihmissydän, joka sykkii omaamme vasten, ja vain siten saavutetaan korkein onni."
"Luulisi melkein, että olette rakastunut, kun puhutte niin kokeneesti."
Else tiesi kyllä uskaltavansa kauaksi, tehdessään tämän huomautuksen; mutta hän melkein pelästyi, kun Erik tuimalla, katkeralla sävyllä sanoi:
"Niin, minä olen rakastunut; mutta se, jota rakastan, on myynyt sielunsa vetehiselle, ja onneni hän polkee kuoliaaksi."
Hän kiirehti askeleitansa, kunnes he saavuttivat toiset, jotka olivat metsän rinteessä heittäytyneet ojan äyräälle, ja Erik taittoi tarpeettoman voimakkaasti koivusta oksan ja alkoi innokkaasti karsia sitä taskuveitsellään.
Kappalainen lähestyi nyt Elseä; mutta tyttö vastasi vain yksitavuisin sanoin.
Illalla, kun vieraat olivat matkustaneet ja molemmat nuoret tytöt menneet huoneeseensa, painoi Grethe kätensä rintaansa vasten ja sanoi hiljaa, juhlallisesti: