Taloudenhoitajatar katsoi ihmeissään johtajattaren jälkeen.
— Mikähän häneen nyt tuli? Tavallisesti hän ottaa järkisyyt huomioon. —
Elna Ström ei kauan pysynyt huoneessaan. Hän ei saanut unta, vaan nousi ja lähti tarkastusmatkalle. Hän käyskeli pihat, puistot, rannat, karjopihat ja joka paikan, tarkasteli myös rakennuksen sisältäpäin, niin että hänellä aamiaiselle soitettaessa oli jokseenkin selvä käsitys jokaisesta lepokodin nurkasta.
Aamiaiselle hän tuli vähän sen jälkeen, kun muut jo olivat ryhtyneet syömään. Vähääkään ujostelematta astui hän saliin. Johtajatar vei hänet paikalleen ja esitti lähinnä istuville. Kivistö näki hänen nopealla, varmalla katseella mittelevän koko seuruetta. Nähtävästi joutui suurin osa, niiden joukossa Kivistö itse, punnituksi ja köykäiseksi huomatuksi. Tohtori sitävastoin kirjoitettiin hyväksyvällä katseella armoitettujen listaan.
Mutta tohtori ei itse pannut siihen huomiota. Hän oli kokonaan kiintynyt kysymykseen Kalliolahden kalastusmahdollisuuksista, sillä hän oli päättänyt käyttää loppu-aikansa oikein ahkeraan urheilun harjoittamiseen. Keskustelu kääntyi eri urheilulajeihin, niiden etuihin ja huonoihin puoliin. Elna lausui ilmi suuren ihastuksensa kalastukseen, jos vain oli joku, joka pani madon koukkuun, sillä sitä eivät hänen hermonsa lainkaan kestä. Vielä aamiaisten päätyttyäkin jäätiin pöytään juttelemaan. Johtajatar lyöttäytyi heihin.
— Ette kauan levännytkään? lausui hän Elnalle.
— En minä voi päivällä nukkua, minä, joka en saa yölläkään unta. Sentähdenhän tänne tulinkin. Ajatelkaa, vaikka kuinka myöhään panisin maata, niin aina herään viiden, kuuden ajoissa. Ei kysymystäkään nukkumisesta, vaikka kuinka koettaisin.
— Katsokaapa tuota neitiä, joka syö viereisessä pöydässä.
Elna katsoi sinnepäin ja näki nuoren naisen, joka erosi muista päivänpaahtamien terveiden kasvojensa kautta. Hän oli tullut myöhemmin pöytään ja söi kiireellä ja hyvällä ruokahalulla.
— Mitä hänestä?