— Hänellä on aivan päinvastainen vaiva kuin teillä. Häntä nukuttaisi niin äärettömästi aamusella, mutta täytyy nousta.
— Sepä ihmeellinen vaiva. Mikä hänen on?
— Hän on puutarhuri. Teidän pitäisi jakaa hänelle hyvyyttänne, auttaa häntä aamusella, kun kuitenkin olette valveilla, niin hän saisi vähän enemmän nukkua.
— Mielelläni sen tekisin, mutta minä en mitenkään voi kaivaa maata. Jos pieninkään hiekanjyvänen menee kynteni alle, niin puistattaa koko ruumista.
— Mutta sitten, kun on sata jyvästä kynsien alla, niin ei enää puistatakaan. Sitäpaitsi voisitte auttaa häntä muussa kuin kaivamisessa. Juuri aamuisin tarvittaisiin teitä avaamaan lavoja ja kastelemaan. Herra Kivistöstä saatte arvattavasti toverin.
— Siinä muodossako saankin halonhakkuuannokseni.
— Eikö tohtorikin rupea puutarhuriksi? kysyi Elna.
— Luulen, että tyydyn kalastamiseen.
V
Tuntui siltä kuin olisi kevät katunut, että niin aikaisin oli loihtinut kaiken ihanuutensa ihmisten nautittavaksi, sillä muutaman kauniin päivän jälkeen alkoi pohjoinen itsepäisesti puhaltaa, ja ilmat muuttuivat kolakoiksi. Hoidokkaat alkoivat pysytellä sisällä, pistäytyivät vain joskus kävelyillä männikössä. Aika tahtoi usein tulla heille pitkäksi ja he napisivat huonoja säitä. Johtajatar pelasi seurapelejä toisten kanssa, kertoi satuja lapsille, keskusteli tohtorin ja Kivistön kanssa, koetti järjestää musikaalisia illanviettoja j.n.e.