— En, en tahdo.
— En ymmärrä sinua.
— En tahdo. Se on kaikki turhaa. En tahdo. Nyt on jo liian myöhäistä.
Tohtori tarttui uudelleen Kaarinaan.
— Liian myöhäistä? Sinä et tahdo? Selitä toki!
— En tahdo, että sinä kerran sanoisit minun käyttäneen hyväkseni sinun heikkouttasi.
Hän riistihe irti ja katosi taloon.
XVI.
Kaarina saapui iltapäivällä Kalliolahteen. Hän oli saanut itsessään syntymään jonkunlaisen jäykän välinpitämättömyyden tunteen, joka teki hänelle mahdolliseksi kulkea kaikkien näiden ihmisten keskellä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Jokunen ehkä heitti häneen kysyvän katseen, sillä olihan ainakin muutaman täytynyt jotain arvatakin. Eräs rouva huomautti, että johtajatar oli viime aikoina tullut huonon näköiseksi. Kaarina vastasi tyynesti, että oli hiukan rasittunut. Kun hän oli saanut jaetuksi hoidokkaille pienet ostokset, jotka oli heidän tilauksestaan tehnyt, meni hän omaan huoneeseensa.
Elna tuli mukaan.