— Mitenkä sinä sen näit? kysyi tohtori kääntymättä.
— Muistathan sen onnettomuustapauksen, kun Kaarina oli hukkua.
— Mitä tarkoitat?
Tohtori kääntyi äkkiä, ja nyt Elnaa jo pelotti, mutta peräytyminen oli mahdotonta.
— Tarkoitan, soperteli hän, ettei se ehkä ollutkaan onnettomuustapaus — vaikka enhän minä oikeastaan mitään tiedä.
— Sinä varmaankin erehdyt. — En voi ymmärtää. — Emmehän olleet tavanneet pitkään aikaan. Eihän mitään erikoista ollut silloin tapahtunut. — Sehän oli vasta syksyllä. — Ah!
Tohtori hyökkäsi vaimonsa luo ja tarttui hänen olkapäihinsä.
— Sinä siis kerroit hänelle? Minähän pyysin sinulta! Ah, sinä sydämetön ihminen!
Elna olisi maksanut paljon, jos hän olisi voinut tehdä sanansa tyhjäksi. Hetken hän oli heittäytyä itkien miehensä kaulaan, mutta hän kokosi voimansa ja katsoi silmää räpäyttämättä tohtoriin.
— Kerran hän kuitenkin olisi saanut kaikki tietää. Enhän sitäpaitsi ollut hänen uskottunsa. Ei minun tarvinnut tietää hänen tunteistaan.