— Niin, katsokaa, muutamat ihmiset ovat sellaisia, ettei heille mikään onnistu.
— No, olkoon sitten, koska välttämättömästi niin tahdotte. Mutta, kun kerran olette tullut tänne, niin teidän täytyy yrittää.
— Olen päättänyt yrittää. Teen kaikki, mitä käskette. Lääkäri puhui jotain halonhakkuusta.
Johtajatar naurahti.
— Kaikki ne tuovat esille sen halonhakkuunsa. Ehkäpä keksimme teille jotain hauskempaa. — Nyt ovat tavaranne järjestyksessä. Näkemiin! —
Kun johtajatar tuli alas, ympäröi joukko hoidokkaista hänet. He olivat kuulleet, että äskeinen tulokas oli oikea pianisti ja iloitsivat jo siitä, että saisivat kuulla hyvää soittoa. Mutta johtajatar selitti heille, ettei kukaan saisi pyytää herra Kivistöä soittamaan, ei edes saisi puhua hänen kanssaan soitosta.
IV.
Seuraavana aamuna saapui Elna Ström Kalliolahteen. Niinkuin usein silloin, kun on kysymys sievistä ja rikkaista tytöistä, oli maine jonkun verran liioitellut hänen kauneuttaan. Hän oli tosin soma, ja hänen ulkomuotonsa oli erikoinen, mutta varsinainen kaunotar hän ei ollut. Hiukset olivat vaalean ruskeat, kulmakarvat tummat, hiukan vinot, silmät kauniin ruskeat. Kasvot olivat pienet ja pyöreät, vartalo siro. Koko olento teki lapsellisen vilkkaan ja pehmeän vaikutuksen.
Hän saapui varhain aamulla, pitkän yömatkan jälkeen ja meni kohta huoneeseensa lepäämään.
— Minne olet ajatellut sijoittaa neiti Strömin? kysyi johtajatar taloudenhoitajattarelta kulkiessaan ennen aamiaista ruokasalin läpi.