Miten halveksivasti esimerkiksi kohdeltiin niitä tyttöjä, jotka puettuina köyhän hienosti, hiipivät viinitarjoiluun, silmiään räpyttäen tottumattomina kirkkaaseen valaistukseen ja hämillään yrittivät pelastua liika röyhkeydellä jonkun vapaan pöydän luo! Carlotta näytti niille tuimana oven, sillä hän ei sietänyt niitä muulloin, kuin silloin kun he toivat miehiä mukanaan.
"Herraslaakareiksi" niitä sanottiin katukielellä… Väliin usea niistä nosti uhmaten hameensa, näyttäen väikkyvää silkkistä alushamettaan…
Nämät naiset olivat aivan rehelliset ja oikoset. Nälissään ne söivät kaikkea, mitä saivat, olivat taipuvaisia, melkein tahdottomia tarjoilijattarien käsissä, helliä ja kiitollisia niille miehille, jotka antoivat heille rahaa…
Väliin tulivat italiattaren viinitarjoiluun ne "synkät naiset." Silloin tarjoiluhuoneen valtasi hiljaisuus. Ne naiset olivat hunnuissa ja puettuina tummiin pukuihin, tullen kaksin ja kolmin herroineen, jotka olivat hyvin juhlallisen näköisiä ja ostivat viiniä vaan lasittain. Carlotta selitti tytöille, että nämät olivat "säädyllisiä naisia." Hän antaa piun paun tuollaisille naisille. Kun ne tulevat, niin kaikki ihmisen ilo menee p… läpeen. Carlotta tekeytyi niille kovin makeaksi, mutta varastohuoneessa hän jäärytteli heitä, vääntäen naamaansa. — Pysyisivät kotonaan pesemässä lastensa rättejä, etteivät kävisi täällä töllistelemässä kuin teatterissa. —
Miladaa nämä naiset miellyttivät. Ne kumartuivat toisiansa kohden kuiskien, ja Milada huomasi, että nämät "säädylliset" olivat aina hyvin vakavat, melkein surullisen näköisiä. Ne joivat vaan hiukan lasin syrjästä, eivätkä nauraneet millekään pilapuheelle. Väliin Carlotta istui heidän pöytänsä ääreen puhumaan vastoinkäymisistään ja ruoka-aineitten kallistumisesta. Väliin sentään jokin herra kutsui tytöt luokseen, tarjosi viiniä laskien vähän leikkiä. Mutta keskustelu ei luistanut. Hyvännahkainen Paulakin, joka heti nosti hamettaan, kun joku ehdotti lystiä, istui sellaisissa tapauksissa jäykkänä, paeten ensi tilaisuudessa.
— "Milloin menette nukkumaan?" — jäljitteli Paula heidän selkänsä takana, harmistuneena heidän kyselystään: — "Mihin menette kävelemään?" — "Onko Teillä vanhemmat elossa?" — Senkin viuruleuat! Mitä tuollainen kysyminen hyödyttää?
Kun Milada kerran tarjoili, näki hän, miten eräs nainen osotti häntä, sanoen: — "Hyvä Jumala, miten tuokin raukka on nuori!" —
— Mitä pahaa siinä on, — ajatteli Milada. — Sehän on minun ainoa onneni, että olen nuori ja vasta taloon tullut. —
Muuan herra kutsui hänet sittemmin pöytänsä ääreen, nipisti häntä poskeen, puhellen, että hänestä oli hauska nähdä, ett'ei Milada ollut niin maalattu kuin muut.
— Haluatteko viiniä? — sanoi eräs naisista… Milada ei heti huomannut kysymyksen koskevan itseään. — Ensi kerran eläissään häntä teititeltiin. — Omituinen tunne jäykistytti hänet silloin. Naisääni tuntui niin suloiselta, melkein pelokkaalta. Miksi nainen oli peloissaan? —