Näin Miladan sielua kehittäessään leyhytti Horner viimeisen kerran salaisimman ja syvimmän mielikuvituksensa siipiä.
— Sinä olet se olento, — joka voi aatteeni toteuttaa, — riemuitsi Horner. — Sinun alkuperäsi, sinun kehityksesi viittaa siihen suuntaan, että voit toteuttaa harvinaisimmatkin periaatteet.
Sinä olet porton lapsi, koston sikiö… Sinua on vihalla ruokittu, hylkimisellä kasvatettu… Sinä olet aineellisin ilmiö vahvemman oikeuden väärinkäytöstä heikomman sortamiseksi… Voi sun Jumala, kostosta raivoova nainen synnyttää hyljätyn sikiönsä paheitten pesässä!… Ihanaa! — Äitisi oli profeetta, älykkäämpi sanon minä, kuin kaikki muut… Toisia tuupataan tänne, lykätään, toiset tulevat tanssien, hiipien. Mutta sinä lapsukainen makasit jo loassa, ennenkuin saatoit jäsentäkään liikuttaa… Kuka ei muista sitä pientä juutalaista, joka tallissa syntyi. Odottakaa, luudanmyyjät… Tämä käenpoikanen tuottaa teille vielä kirottua päävaivaa!
Järjestelmällisesti, johdonmukaisesti, kiihoittumatta, kuin tottunut opettaja, ryhtyi Horner seulomaan ja järjestämään sitä muistojen, kokemusten ja epäselvien käsitteiden sekamelskaa, joka Miladan sielussa oli. Hän muokkasi hänen kehityksensä maaperän ihan uudelleen, tehden sen otolliseksi vapaammalle henkiselle kylvölle. — Hän paransi hyvin harkitun ja laajan suunnitelman mukaan hänen perussivistyksensä, selvitti hänelle luonnon salaisuudet, maantieteen ja ihmishistorian. Antoi hänelle oikean käsityksen taiteesta ja kauneuden maailmasta kitkien häikäilemättömän kovasti hänen mielipiteistään kaikki ne ennakkoluulot, koko sen ylenmääräisen taikauskon ja uskonnollisen tunteilemisen, johon heikot sielut helposti vajoovat nähdessään tämän elämän.
Ja parhaana puolena hänen opetustavassaan oli se, ett'ei hän asettanut oppilaansa hengelle mitään seisahduspaikkoja, ei mitään rajoituksia…
Hän sanoi Miladalle: — Kaikki, jota me ajattelemme, opimme, luomme, on ihmisten aivojen siilaamaa luontoa. Muutamat ihmiset ottavat välillisesti kaikki vastaan, sekoittaen sen ruumiillisuutensa kuonaan. — Nerokkaat ihmiset näkevät asiat välittömimmin. — Siksi he selittävät luonnon täydellisimmin, keksivät menestyksellisimmät totuudet. — Joka totuus on henkistä luontoa.
Tähän aikaan Hornerin elämä oli onnellisin ja tunnerikkain. Hänen aivonsa, jotka vihattuina virallisina oppitunteina, — Horner oli opettajana eräässä yksityislaitoksessa pahankurisia poikia varten, — tuskin pysyivät toisinaan toiminnassa, päivän kuluessa lopulta ihan tylsistyen, ne jännittyivät erinomaisesti niiksi tunneiksi, jotka hän vietti Miladan huoneessa. — Hän oli siellä puhelias ja innostunut, hänen ivansa oli lempeämpää, hänen persoonansa muuttui miellyttävämmäksi ja lämpöisemmäksi…
Rouva Goldscheider katseli tätä hymyillen.
Tälle sanoi Horner kerran: Te porvarillisesti kasvatetut naiset, tunteilevine muistoinenne ja toimintatapoinenne mailman suhteen, olette orjia, kaikkeen kelpaamattomia. — Teillä ei ole juuria, teidän parhaat voimanne jäivät siihen porvarilliseen maaperään, josta teidät on irtireväisty. Siksi olette hedelmättömiä… Tällä tytöllä sitä vastoin ei ole mitään menetettävänä. — Hän ei aseta mitään kapitaalia kasvamaan, hän ei ole äiti, hänellä ei ole äitiä, eikä yhteiskunnallista asemaa. Hän ei pelkää luisuvansa alaspäin. — Minä sanon, se kasvi, joka voi aavikon kallionrotkossa versoa, se kantaa ihmeellisiä hedelmiä.
— Ehkä pommeja, — pisti Goldscheider.