— Ei. Se kantaa minun kokemusteni sappihedelmiä, — vastasi Horner käsiään hieroen.
* * * * *
Arvokkainta ja tärkeintä Hornerin opetuksessa oli se, että hän opetti Miladan itsetietoisesti käsittämään omaa yksilöllistä ja erinäistä luonneoliotaan. Siihen asti oli Milada pitänyt itseään ympäristönsä omaisuutena, Goldscheiderin käytettävänä välikappaleena, jolla oli paljon velvollisuuksia, ja jonka täytyi nurkumatta ja vastustamatta totella välttämättömyyden sallimusta. Hän oli ollut sanan todellisessa merkityksessä — epäitsekäs. Luonteenomaisella uskollisuudella säilytti hänen sielunsa ainoana todellisena ominaisuutena ylpeytensä Punatalosta ja sen kasvavasta luotosta suurkaupungissa.
Samalla hurskaalla uskolla noudatti hän talon järjestelmää. Eikä hän ollut koskaan rikkonut yhtään noista kahdeksasta ohjesäännöstä, jotka kehyksissä riippuivat talon joka huoneessa.
Meidän rinnassamme on syvälle juurtunut tarve jotain kunnioittaa ja palvella. Kaikkein ahtaimmissakin oloissa ihminen rakentaa itselleen alttarin asettaakseen siihen Jumalan, jonka hän tekee itsensä kuvaksi.
Horner riisti Miladalta tämän uskonnollisen hartauden Punataloon, sen tärkeyteen ja merkitykseen, antaen hänelle sen sijaan perususkon vapauteen ja oman yksilöllisen minänsä loukkaamattomuuteen.
Milada kuunteli Horneria suurin, miettivin silmin katsellen herkeämättä häntä…
— Minä sanon, — neuvoi Horner, — että sinä — voit lähteä ovesta ulos, — olethan vapaa. — Milada Rezek, sellainen käsite, ja nimi, on kai jossain kirjoissa. — Mutta sinun olemuksesi, se mikä sinussa on selittämätöntä, ikuista, jota säilytät manttaliluetteloon liitetyssä ja Punataloon vangitussa ruumiissasi, se voi lähteä liitelemään, palaamatta, se on vapaa. Etkö ole koskaan sellaista kuvitellut?
— En, vastasi Milada, ääni sameana mielenliikutuksesta.
— Minä ja sinä, — me emme ole samaa. Käsitätkö? Sinä, — sinä syöt, juot, nukut ja parittelet silloin kun rouva käskee, — ja minä, — ajattelen, tahdon, toimin, miten minun taas täytyy. Puhuttelen sinua, sinun minäsi vastaa. Älä siis usko, että mikään laki voi säätää ja pakottaa, miten sinun minäsi ajattelee. — Se minä voi katkota kahleita, mutt'ei määrätä omaa ajatustapaansa. Mitä sisälläsi tapahtuu, se on tärkeintä. — Ei suinkaan ulkonainen sattuma ole se. Joka askeleesi, joka kädenliikkeesi voi vaikuttaa ulkonaisiin tapahtumiin.