Ei ollut ihme, että kaikkien naamat venyivät, kun kaksi päivää myöhemmin roteva, luiseva likka, pellavanväriset hiukset sileiksi kammattuina ja posket tiilikivenpunaisina ravasi Kamillan komeaan pilkullisilla batistiverhoilla ja keltaisilla huonekaluilla sisustettuun huoneeseen. Tämä ei ollut kokeneen rouvan makua vastaava tulokas. Tytössä on jotain talonpoikaisrohkeaa. Hän kurotti käpälänsä joka neidille sanoen nimensä olevan Bine Michal ja että hänen oli hauskaa tehdä heille tuttavuutta.
Tytöt purskahtivat nauramaan niin että ne olivat vähällä pakahtua, kun
Laura veti huonosti sidotusta kääröstä leipiä ja makkaranpään.
Mutta vastatullut kääntyi reippaasti selitellen uhkarohkealle juutalaisnaiselle, että hänellä on tapana suuttuessa olla hyvin kovakätinen, ja joka tahtoi häntä koetella, niin… hän pani kätensä puuskaan.
Rokonarpinen Roosa, jolle tällaiset väittelytavat olivat liiankin tuttuja, kääntyi tympääntyneenä mutisten nenästään, että kaupungissa ei eletä "moukkien viisiin"… Mistä asianomainen oli tapansa saanut, sitä hän ei tiennyt, mutta ne tuntuivat kuitenkin kovin "hollituvalta"… Ja Roosa mennä kohautti arvokkaana ulos vieden muut mukaansa.
Kylmäverisenä uhmaileva ilme verevissä kasvoissaan asettui vastatullut huoneeseensa asumaan.
Goldscheider oli liittänyt tämän uutuuden liikkeeseensä ihan huolettomasti. Hän istui edelläpuolenpäivällä konttorissaan. Portinvahdinrouva saattoi sisään siististi puetun maalaistytön joka talonpoikaisnaisten hyvännahkaisen fiksulla itsetietoisuudella näytti lapun, jolle ei ollut kirjoitettu muuta kuin omistajan osoite suurilla epäsäännöllisillä kirjaimilla. Kokeneena ei Goldscheider tehnyt turhia kysymyksiä. Tyttö oli nuori, vahvannäköinen, hyvin käytettävissä, sekä osotti asiantuntemusta tällaisessa ammatissa. Michal puhui oleskelunsa ensi aikoina hyvin vähän, mutta oli sen sijasta harvinaisen vilkkaan utelias ottamaan selvää kaikesta siitä mitä hänen ympärillään tapahtui. Lisäksi hän oli hyvin innostunut työhönsä, jota hän harrasti siihen määrään, että nousi ottamaan hymyillen ja tarjoutuen jokaista herraa vastaan, joka vaan salin ovesta sisään astui, näitten suureksi huviksi. Hän luopui tuosta tavastaan heti, kun Goldscheider siitä muistutti pitäen sitä kömpelyytenä. Tuskimpa Goldscheider olisi normaali-aikoina koko tyttöä saliinsa laskenut. Mutta Bine oli kovin mukaantuva tehden tehtävänsä perusteellisesti.
— Sopisi paremmin Zimmermannille, — ajatteli Milada. Mutta Goldscheiderinkin pilaantuneille vieraille tuntui tämä palanen luontoa makealta.
Ainoastaan Miladaan luotti Bine vähäsen aikojen kuluessa… Rezek, — sanoi hän, — on meidänkin rajaväen nimi… Oletko kotoisin böhmiläis-saksalaiselta paikalta, mitäh?
— En tiedä, — vastasi Milada. — Ehkä äiti on Böhmistä päin. Hän lauloi usein böhmiläisiä lauluja.
Bine uskoi Miladalle myöhemmin rahojaankin. Se oli tämän alhaisella kehitysasteella olevan ja epäilevän olennon lujin ystävyyden merkki.