— Sitten hän varmaankin oli ympärileikattu juutalainen, — sanoi
Ramppa-Anna.
— Ei se haittaa mitään, koska hänessä oli niin paljo, että hän sai tehtyä minut — sanoi Fanni hyvännahkaisesti. Minä elän niin mielelläni.
Fanni osasi uskomattoman paljo lörpöttää, eikä kukaan häntä kuunnellut niin innokkaana ja luottavaisena kuin Putzi, muuan kovin kaunis, mutta typerä ja himokas olento, jolla ei ollut mitään mielikuvitusta vaan karkeita sukupuolihaluja. Hän oli arvossa pidetyn kaupunkilaiskauppiaan tytär, joka jo neljätoistavuotiaana antoi kenen tahansa kaikissa salasokkeloissa itseään käyttää. Kun hän lisäksi kehittyi rahanahneeksi ja koristehaluiseksi eikä tiennyt, mitenkä saattoi kiini joutumatta ruumistaan myydä, joutui hän tekemisiin erään ammattiparittelijan kanssa, joka ei kuitenkaan uskaltanut tyttöä kokonaan viedä pois kotoaan, vaan hankki hänelle salaa parittelutilaisuuksia, kulkien suurkaupungin pääkaduilla, käyden ohikulkevien herrojen kimppuun tehden tarjoomuksia sanoen: "haluatteko nuorta kaunista tyttöä?" Vähän aikaa kävi liike häiriöttä, mutta sitten pisti poliisi nokkansa siihen, molemmat otettiin kiini ja pantiin lukkojen taa. Kun asia oli oikeudessa, selitti tyttö itkevälle isälleen hyvin kuivasti ja toprakasti vasten naamaa, että hänen, ikävä kyllä täytyy tunnustaa ei voivansa elää ilman miestä. Ja jos isä tahtoo olla oikein hyvä, niin hän antaa hänelle siihen tilaisuutta. Hän kyllä muuttaisi kotoaan pois eikä vaivaisi siellä ketään sen koommin läsnäolollaan. — Koska Putzi oli hidasajatuksinen ja laiska, kuunteli hän mielellään, ruumis patjoihin painuneena, silmät kiiluvina ja puoleksi ummessa, kuinka tuo vilkas, mielikuvitusta täynnä oleva Fanchon väritteli mitä loistavammin pikkuisia elämänsä kokemuksia, mitä hän osasikaan kertoa niiltä ajoilta, jolloin hän oli taiteilijoiden mallina, miten ne olivat eläneet villiniloisesti, mitä päähänpistoja ja kokkapuheisia kohtauksia heillä oli ollut. Keskellä kertomustaan hyppäsi Fanchon pystyyn juosten peilin eteen kääriytyen huiveihin ja harsoihin, pistellen kukkasutia tukkaansa näyttääksensä toisille tytöille, mimmoisena maalarit hänestä olivat kuvan tehneet. Laihan, sivistyneen ruumiinsa väänsi hän kaikenlaisiin keikaileviin ja jäykiksi jähmettyneihin asennoihin. Hän heittäytyi pitkäkseen lattialle kuvatakseen uinuvaa luonnotarta, tekopalmu oli muka metsä ja pesuastia oli olevinaan lähteensilmä. Mallina olo oli epäilemättä ollut tytön hauskin ja sisältörikkain aika. Kyllä hänestä perästäpäin oli tullut "viinimpi", mutta niin lämpöistä ja herttaista ei elämä ollut missään Fannin mielestä kuin nuorten taiteilijoiden parissa, missä hän oli hallinnut ainoana naisena. Taiteilijat olivat iloista ja vierasvaraista väkeä, silloin kun heillä vaan oli jotain antaa. Ne eivät koskaan rähisseet, eivätkä pakottaneet naisia taipumaan raakamaisuuteen, ollen kiitollisia vähimmästäkin suopeudenosoituksesta. "Fanchon, sinä sydämen lohduttaja", oli Froh aina sanonut. Froh'in [Froh (iloinen). (Käänt. huom.)] oikea nimi oli Temple, mutta häntä sanottiin Froh'iksi. Hän oli oikea kultaihminen! Jos hänellä oli jotain itsellään, niin sitä riitti myös toisille. Makkaroita, olutta, juustoa, papyrosseja, vaikka ne olivat hänen omiaan, niin niitä täytyi hänelle takaisin tyrkyttää. Itse hän vaan soitteli jonkinlaisella läpytyskoneella, naurettavan pienellä leikkipianolla, valssikappaleita ja lauluja, myös oikeita oopperaosia, niin ihanasti ja myötätempaavasti, että häntä täytyi tuntikaupalla kuunnella. Frohia rakasti Fanni kovasti, jukemaut rakasti, vaikka hänellä oli väärä jalka, eikä ollutkaan taiteilija vaan jonkinlainen tohtorismies.
— Te ette voi kuvitella, mikä Froh oli miehiään! Aina hän oli valmis tanssiin ja temmellyksiin, ja osasi näytellä niin vakavia asioita, että kuuntelijoiden selkäpiitä karmi ja kyyneleet tulivat silmiin. — Ja sitte Fanni kehuskeli — käteni, jalkani, selkäni, kaikki he käyttivät mallina piirtäessään ja valaessaan pronssia. Froh oli hänet kerran pukenut kietoen harmaita harsoja hänen alastoman ruumiinsa ympäri ja mustia ja valkoisia harsoja valloilleen hänen päähänsä, jota ympäröi tummanpunaisista ruusuista tehty seppele. Fannin piti niin puettuna suljetuin silmin kurottaa eteenpäin käsivartensa kuin tietä etsien. Kaikki taiteilijat maalasivat hänen kuvansa siten. Eräs niistä teetti sellaisen kuvan ympäri ihmeen kauniin hopeisen kehyksen ja lähetti sen taidenäyttelyyn, antaen sille nimeksi "Hämärä" ja pani sille hinnaksi viisisataa guldenia.
— Nyt sinut kuitenkin saa halvemmasta, viisasteli Rampa-Anna.
Fanni jatkoi: — Senjälkeen pidettiin kekkerit, jossa minä istuin ylimpänä puettuna harmaisiin harsoihin.
— Mutta sinä et kai tarjennut ilman mustia villahousuja?
Mutta Fanni ei suuttunut koskaan pistopuheista. Hämmentymättä hän jatkoi. Tietysti joka ilolla on loppunsa, taiteilijat eivät aina häntä voineet käyttää. Professori viskasi kerran raivoissaan pensselin pois ja sanoi: — ei aina voi samaa naamaa sutia. — Froh toi silloin toisen mallin.
Uusi tulokas oli paksu ja punatukkanen, ja sanoi ylpeästi: — Ainoastaan pään saatte maalata. — Kun olikin koppava! Ei antanut taiteilijoiden muka maalata roppaansa sellaisten taiteilijoiden, joita hienoimmat naiset kiittivät siitä nöyrän koreasti ja joille vielä maksavat lisäksi paljon rahaa. Mutta Froh ei häikäillyt, hän käskikin sen punatukkasen riisuutua varjostimen takana ja näyttää vaan päätä, sillä kasvoilla on aivan toinen väri, kun ihminen on alaston… Punatukkanen teki työtä käskettyä. Silloin Froh veti varjostimen hänen edestään pois. Nyt kävikin selville, miksi tuo kuopus oli ollut niin siveellinen… Froh kysyi, eikö olisi ollut parempi, että hän olisi lähettänyt tänne vanhimman tyttärensä… Sus'siunatkoon kuinka naikkonen räjähti.
Erittäin leveästi kertoi Fanni taiteilijain ja hänen eronhetkensä. Bine Michal, tuo tyyni, leveä maalaistyttö, joka kuunteli näitä kertomuksia kuin ilmaista teatteria, ei voinut ymmärtää, mitenkä joku saattoi niin suurta suuta pitää menneisyydestään. Fanni raukka piti kaikkea vanhaa vielä vaan kuin elettävänä ja eli itse edelleen siinä mukana, kuin taiteilijat yhä häntä rakastaisivat ja maalaisivat hänen kuvaansa.