— Ero tapahtui nähkääs täten: Froh sanoi: "Sinusta ei ole enää malliksi, mutta ei ole pakkokaan. Ota kirja ja lue, kun me maalaamme. Muutakaan et jaksa sairaine keuhkoinesi tehdä. Juo myöskin paljon maitoa", — niin hän sanoi. Niin tapahtuikin. Taiteilijat antoivat minulle kuvia huoneeni seinäkoristeiksi, kuvanveistäjät tekivät minulle punasen tuhka-astian. Kaiken vei minulta sitten tuo raato, ensimäinen vuokraajamatamini niin, ja iltaisin muistan hyvin, että läksimme huvittelemaan Alhambraan. Minä maksoin kaikkien, sen punatukkasenkin puolesta. Mutta tämä sanoi muka, että hän puhui silloin viimeisen kerran minun kanssani. Senkin raato! Minä tarjosin heille kahvia, viiniä, kaakkuja ja muuta hyvää suuhun pantavaa. Ja minä tarjosin heille niin mielelläni… Sitten he saattoivat minut kotia. Kello yhdeltätoista odotin nimittäin vieraita… Frohin enoa, oikeata maalaisäijää, joka oli ostamassa kaupungissa nautakarjaa. Eikös Froh ollut hyvä ihminen? Heti hän lähetti minulle enonsa. Mutta kyllä siinä oli myös työtä saada enon liikkeelle.
Liekö enollakin ollut puujalka, tokasi Putzi heleästi nauraen.
Niillä näkyy olevan sukuvika, sanoi Rampa-Anna.
Ei mitenkään, puolusteli Fanni innokkaasti… Frohin oli täytynyt selittää enolleen saattavansa hänet ihan koskemattoman neitsyeen luokse… mutta se maksoikin sata guldenia. Viisikymmentä piti antaa Frohille, tytön äidin varalle.
— Joka myöskin oli neitsyt, pisti Rampa-Anna nauraen…
— Viisikymmentä guldenia piti antaa tytölle… Sen enon piti itse maksaa. Noh, ja sitten hän oli kertonut tytöstä ihmeellisiä asioita, kunnes eno oli ihan hullaantunut siihen —.
— Sinuun, karjasi Rampa-Anna.
Yhdentekevä! Minuun silloin, toisinaan muihin… Rautakovakin neitsyt olisi jo lähtenyt siitä liisteristä… Mutta minä en voinut aavistaakaan… Jukuliste en! — vakuutti Fanni kun kuului epäilevä huuto "todellako" — muuten minä olisin vähä katsonut eteeni enkä laskenut tuollaista lähettyvilleni… Ja sen minä sanon… se vasta melua piti… Ja alhaalla oli Froh sakkineen, joka lauloi:
Sininen, sininen sormustin — on enolle kyllin syvä ja enon paksu kukkaro se on neidille varsin hyvä.
Minä sanon teille, se oli kamala juttu. Ensin minä luulin, että vanhus ei sietänyt laulua ja siitä niin raivostui. Mutta tämä vaan huusi: minä tahdon neitseen. Missä se neitsyt on?