Horner asetti paksun likaisen etusormensa nenälleen.
— Pariisi on kyllä oiva paikka. Mainio. Kuka on pannut tämän aikeen päähäsi?
— Luulen, että se on ollut Olympia, vastasi Milada miettiväisenä, muuttuen vilkkaasta odottamattoman jäykäksi, — etkö sinä hyväksykään poislähtöäni? —
— Vai niin, Olympiako on nyt neuvonantajasi? Tunnen hänet varsin hyvin. Oli kerran kovin ylpeä likka. Hänen ensimäinen rakastajansa oli ylioppilas. Kaikki tapahtui kuin olisivat pojan aikeet olleet rehelliset. Rakkaudenkohtaukset olivat runollisen siivot, sitten poika vei tytön hotelleihin, teki hänestä langenneen, y.m. Sen jälkeen muuan sirkustaiteilija hävitti lopun, mitä hävitettävää oli. Sirkustaiteilijan kanssa kulki tie Pariisiin, — hei vaan, — kaikki kävi kuin rasvatuilla rattailla. Siellä Olympia tapasi hyvin runsaskätisen ostajapiirin, saksalaisen taiteilijasiirtokunnan. Kun hän vähän oli kotiutunut, niin hän takertui etäisten maitten miehiin. Muuan jaapanilainen taikatemppuilija otti hänet taidekumppanikseen ja temppuili hänen kanssaan läpi koko eläintarhan, kunnes tämä "metsänriista" herätti korkean aatelispiirin huomiota. Luonnollisesti näiden joukossa oli eräs ruununperillinenkin, — pyöreäkartion huippu! Nyt Olympia sai taas kauniisti laskeutua ales päin. — Hän ei ollut niitä ihmisiä, jotka osaavat kiivetä vaikka sileitä seiniä ylös. Oikea rekordiberra tuosta nautintojen kultaisesta nuorisosta ylläpiti Olympiaa kyllä vielä pidemmän aikaa ostaen hänelle väärentämättömiä hohtokiviä ja ihanan pienen linnan; mies oli enemmän espanjalaista alkuperää. Siinä linnassaan Olympia seurusteli saksalaisen prinssin kanssa, joka jätti hänelle ystävyyden osoitteeksi sellaisen muiston, että hänen täytyi maata puolen vuotta sairaalan sukupuolitautiosastossa. — Tavallinen seuraus oli se, että Olympia rupesi siveelliseksi, haki ja sai paikan kotiopettajattarena Beauvaisissa. Kahden kuukauden perästä antoi armollinen rouva hänelle jalkapotkun ja armollinen herra matkarahat takasin Saksaan. Täällä Olympia luisui kaikki asteet alas, mitä luisua saattaa, kunnes hän saapui Goldscheiderin valkamaan. Tee nyt tästä tilinpäätös. Olympian loistokkaasta retkeilystä on loppusaalis seuraava: joukko keskinkertaisia valokuvia, tusina värjättyjä selluloossapalloja, kaksi irtonaista hohtokiveä, kuppatauti ja armollisen herran perhekuva. Miksi siis matkustaisit Pariisiin, miksi sinä kuljettaisit kauneutta, nuoruutta ja voimaa yli maan rajan — täällä sinä voit saavuttaa samat tulokset, vai etkö luule?
Milada ajatteli: miksi minä teeskentelisin hänelle. Siksi hän sanoi avomielisesti: mitä sinä neuvot minun tekemään? Jäisinkö tänne?
— Katso ympärillesi, sanoi Horner. — Opi näkemään! Opi tuntemaan! Opi sielukkuutta tosiasioista! Sulata! Kokoa uutta!
— Mutta Horner, tunnenhan minä kaikkea, mitä täällä tapahtuu.
— Tunnet, — räjähti Horner — sinä et tunne mitään, et osaa arvostella mitään. Haista paska! Raatoja sinä sormin kykenet pitelemään, et muuta! Ota selvää seurausten syistä! Eroita tähdellinen ja yleinen sivuseikoista ja vivahduksista! Mikä on sinussa ja sinunlaisissa erikoista, mikä esiintyy joka tilaisuudessa, se pane muistiisi! Elämän erikoisuudet, jotka ovat kuin punaiset suonet valkoisella pohjalla, ne sinä löydät pian. Opi yhdistämään jokapäiväisyyden ja tavallisuuden eri seikat, rakasta sitä, jota ehkä nyt ylpeänä sivuutat! Mene puserra inhimillisyyttä lyijynharmaista naamoista! Osoita minulle ihmiselämän salaisuudet, ennenkuin kerskailet sen ymmärtämisellä!
— Ymmärrän, — sanoi Milada hitaasti — minä tunnen vaistomaisesti sen, minkä sinä sanoillasi tarkoitat. Sinulla on periaatteita, suunnitelmia, niin. Mutta minä — minä olen liian itsekäs, Horner, kuului Miladan kiihkeä vastaus, minä en ole ollenkaan hyvä, niinkuin sinä luulet, minä muistan vaan itseäni.
— Pure hampaitasi yhteen, likkaseni! Joka luulee voivansa tutkia aurinkoa, lentämällä suoraan sen sisään, se polttaa itsensä. Jos me emme pääse pois omista sulatuselimistämme, silloin olisikin itsetuntemustaito kovin helppo. Hanki itsellesi taiteellinen taito katsella kaikkia etäisyydestä, ponnista voimiasi tutkiaksesi ulkonaisia ilmiöitä; anna älysi tehdä opintomatkoja sen sijaan, että se nyt tuloksetta omia sisäisiä ilmiöitäsi hautoo; älä joka päivä tarkasta rahakassaasi kuin pikkuporvari; vaihda, anna sen luistaa, lainaa sitä pois, osta ja myy! Kun lopulta palaat kotiin, tee tilinpäätös, yliarvoja jää sinulle. Se on sinun persoonasi. Joka teko on yksilöllisyytemme mittapuu. Elämämme selvittelemiseen ei tarvita mitään hiushalkaisemistaitoa. Vaikka viisaustiede olisi kuinka hienostunutta, vaikka se olisi kuinkakin monimutkaista, ei se voi antaa senkään vertaa selitystä kuin sinun tahtosi pienin, kaikkein vähäpätöisin aineellinen ilmiö. Mene, antaudu tositoimintaan, silloin on sinun pakko oppia itseäsi arvostelemaan. Olenko minä sinut tyttö todella löytänyt ja kiihottanut nousemaan, jotta sinusta tulisi vaan ranskalaisvintiön huvittelun väline?!