Horner katsoi Miladan kasvoihin pistävine silmineen. — Tässä sinun pitää kestää taistelu. Tästä paikasta pitää sinun valloittaa mailma. — Juo, tyhjennä ainoastaan se malja, jonka itsellesi olet valmistanut, et kaipaa muuta. Sinun sielusi on kyllin rikas. Sinä olet kyllin oppinut ajattelemaan, sinussa on rohkeutta ja uhkamielisyyttä, erikoisuutta ja sielukkuutta. Rikas sinä olet. Ja kaiken tuon tahtoisit sinä mailmalla tuhlata, jossa se hukkuu liikatarjontaan. Menisitkö ihmisten luo! Toivoisit apua niiltä, joilla on kyllin, katso ympärillesi, järjestä omaa joukkoasi! Tee ammattihaureuden kurjalistosta itsetietoinen joukko! Kokoa ne järjestöihin, opeta ne taistelemaan etujensa puolesta! Sitä varten olen sinua kehittänyt. Pitää toimia tyttö ennen kuin itsensä voi maailmassa pelastaa, pitää pistää ja lyödä, pitää olla rohkea, aina naurettavaisuuteen asti. Tunnetko sinä kertomuksen Don Quichotesta? Sinun pitää se lukea. Hän on todella sankari, johon voi uskoa. Kaikki muut ovat sitävastoin poropeukaloita, joiden elämä on pantu asiapapereihin, joiden mukaan he puolustavat vaan omia etujaan.

— Minä kerron sinulle jotain, tule lähemmäksi!

— Porttolanaiset ovat viattoman hupakkomaiset kuin pienet tytöt.

— Ne ovat kuin kuningattaret, jotka nukkuvat likavuoteilla.

— Ne ovat todellisen äitiyden tunteen seuraajia, joiden täytyy itkeä. —

— Löytyy vähäpätöisen kaltaisia sanoja, joista tuntuu verenhalu. —
Löytyy riettaita sanoja, jotka eivät tuota sen enempää vahinkoa, kuin
kellojen kilinä ilmassa. Tieto on yksinään aatelisuuden merkki. —
Aateloi tiedollasi sinun mailmasi!

— Käytä voimasi antamiseen! — Missä paljo on annettu, siellä on myös innostusta. — Se on vanhaa viisautta! Sinä opit vielä kerran rakastamaan, sen minä sanon, rakastat noita pirstoutuneita, pois potkituita, kurjia olentoja. Ja ehkäpä tämä rakkaus on oleva se liekki, joka polttaa vanhojen jumalien alttarin tuhaksi. — Tällainen uhrautuminen ei hukuta uhrautunutta. — Kuule! Vaikka ihmisrakkauden meri kuohuisi kuinka voimakkaasti ja valtaavana tahansa, niin on sen sisin olemus sittenkin pieni lähteen silmä ropakossa ja sen lähteensilmän nimi on itsekkyys.

* * * * *

Seuraavana harmaan hämäränä aamuna astui Milada salista puettuna heleään pukuun, käherrettynä ja maalattuna… Se kiihtymys, joka edellisenä päivänä oli tärisyttänyt koko talon, kiehui myös hänessä, sillä myös hän oli elämänsä tien risteyksessä. Goldscheider oli myynyt talonsa. Hän oli siitä jo kertonut vierailleen. Hän oli kulkenut myöhään yöllä Miladan ohi ja hymyillen sanonut — tee nyt varma päätös. — Rouva Goldscheider oli riidellyt kiihkeästi ja äänekkäästi Hornerin kanssa ja ensi kerran koko käyntiajallaan ei Horner tullut saliin illan kuluessa.

Paljon vieraita oli ollut salissa. Fanchon, Gisi, Dubbe olivat hassutelleet aina mahdottomuuksiin saakka. Jotain luonnotonta kiihtynyttä ja sairaalloista ilmeni heidän meluavassa ilossaan. Dubbe kantoi herransa, erään pienen vaaleatukkaisen kreivin, kammariinsa ja tämä karisti istuessaan sylissä kukkaronsa sisällön Dubben päälle. Bine makasi mahallaan lattialla ja kokosi roskia…