Yön hurjat kuvat kieppuivat vielä Miladan aivoissa. Ja kaikkien näiden kuvien taustana oli Miladan selvä tietoisuus, joka räikeästi valaisi unelmat, mitkä mieleen johtuivat. Hän ymmärsi, että kaikkien näiden yli vyöryi lieju, jota hänkään ei voinut estää… Hänen jälkeensä tulisi uusia ja kukkeimpia… Nämät samat tanssivaiset liitelevät olennot vaipuisivat samaan kurjuuteen, samaan paheeseen kuin edelliset. Joukkoja tulee, joukkoja menee, tulevat ovat nuoria, elämänhaluisia ja iloisia, menevät ovat kalpeita, rikkirevittyjä, ja heidän silmissä on kuolemantuska. — He kohottavat kätensä ihmisiä kohden huutaen: — auttakaa meitä, auta sinä meitä, anna meille edes sielusi. —
Milada istui ikkunan luo, ja nojasi päänsä seinään. Hänen oli uni… Äkkiä joku kuin ilmeni hänen eteensä tarraten häneen rukoillen… — En voi tehdä mitään, — yritti Milada huutaa. Kylmät sormet takertuivat hänen paljaisiin olkapäihinsä…
— Milada, minä se olen — … Dubbe seisoi Miladan edessä yöpaidassa ja paljain jaloin… Hänen kasvonsa olivat ilman poskimaalia ja kovin uurteiset kuin haahmolla… — Jumalan kiitos, että sinä olet valveilla. Minun täytyy puhua kanssasi. Hän nukkuu, tuo kreivi nimittäin. — Herttainen poika… Koko yöksi hän jäi luokseni… kultakämmeneni… Jumalan kiitos! Nyt tulee minunkin kurjuudelleni loppu… Oletko kuullut, että Goldscheider myy? Oi, minusta ei ole enää mihinkään!
Dubbe heittäytyi Miladan vuoteeseen ja lyyhistyi sen syrjälle.
— Mene nukkumaan Martta!
Kynttilöiden muodostamat varjot peittivät haamun tapaisina Dubben, joka ojenteli paljaita kauniita käsivarsiaan. — Enkö minä vielä ole kaunis!? Eihän pari vuotta, jumala siunatkoon, tee ihmisestä loppua! Olenhan minä opettajatar, onhan minulla todistuksia, täällä oloni — oli vaan tyhmä erehdys. — Dubbe kääntyi pudottaen käsivartensa alas. — Nyt minä palaan omaan mailmaani.
— Niin helpolla se palaaminen ei vaan käy — Milada pirskoitti vettä kasvoihinsa. — Ja milläs sinä aijot itseäsi elättää? Kuinka sinä luulet saavasi tuntiopettajan paikkoja?
— Kaikkialta voin saada suosituksia, — sanomalehdissä, — oppilaitoksestani, — lähetystöstä, — olenhan minä opettanut lähettilään rouvan luona, — I speak a realy english (minä puhun virheetöntä englantia) — — minä en pelkää työnhakua. —
— Martta, oletko puhunut Goldscheiderin kanssa?
— Senkö kanssa! — Korkealle kohotettujen kulmakarvojen alta välähti sininen katse kuin salama… — Se on kiusannut minua kuin rakkari pannatointa koiraa. Tiedätkö sinä, minkä tähden se ei ole laskenut minua pois?… Ei edes Carlotan luo! Hän pelkää, että minä puhun liikoja ja ne pelkäävät myös, jotka ovat olleet hänen kätyrinsä… Lapsivuoteelta he ovat raastaneet minut tänne porttolaan, — lapseni he veivät minun rinnoiltani, — ensiksi minä tahdon lapseni takaisin…