— Siitä leviää huhuja. Ja se vahingoittaa liikettä. Ja sitten voitte antaa Dubben kauniin huoneen Gisille; hän haluaa sitä. — Sen saatuaan pysyy hän paremmassa mielentilassa. —
Miladan sanat osoittivat sellaista varmuutta, että Millerin koko hermoärtymys ja epäröivä oikullisuus jäi sikseen kuin kärpänen liisteriin.
Unohtaen arvonsa ja innostuneena sanoi hän:
— Hyvä, se käy laatuun. Mutta kannattaako tällainen taloudenpito? Vai Gisillekö hienoin huone. Ihanan pitsiverhon hän repi äskeisin kappaleiksi. Ja nyt hän oleskelee reekelin takana. — Onko se kohteliasta minulle? Kaikkea saa tehdä minulle, mutta hävyttömyyksiä en kärsi. — Ajatelkaa Mizziä! Aina hän metkuilee. Teidänkin täytyy riidellä hänen kanssaan. Minä en jaksa enää sitä kuunnella.
— Hyvä Jumala, Mizzin vertaisia on tusinoittain. Hänen poistumisensa ei olisi korvaamaton vahinko.
Milada otti Dubben päästä kääreen uudistaakseen sen.
— Paras olisi, ettei suututtaisi Gisiä tuon verhojutun tähden. Se olisi edullisinta liikkeelle.
— Loruja, verhon repiminen maksaa rahaa, ja hän voi milloin tahansa taas ruveta pirstaamaan.
— Mutta jos te härnäätte häntä, niin vieraat vähenevät ja se merkitsee myös rahan menoa, — vastasi Milada päättäväisesti. — Schöller, joka ennen osti Gisin tähden aina noin viidensadan guldenin edestä samppanjaa, — ja se tuotti enemmän kuin puolet voittoa, — oli eilen niin pahalla tuulella, että hän ei ostanut edes paperosseja vaan poltti omiaan. —
Kotvasen kuluttua sanoi Milada kuin itsekseen peittäen Dubben: — Liikkeen tunnen kuin viisi sormeani. — Niin sivumennen kuin hän sen lausui, ei se ollut vaikuttamatta Milleriin. Tämän naama siliintyi, saaden terveemmän värin ja kissamaisen ystävällisen ilmeen.