— Olkaa hyvä ja antakaa rahaa, — sanoi Milada. — Huoaten kourasi
Miller vihreätä laukkuaan. — Milada pudisti päätään.
— Liian vähän, — hän sanoi, — ei mikään virkamies tyydy vähempään kuin viiteen guldeniin. — Ja kun Miller harhailevin katsein empi, jatkoi Milada:
— Rouva Goldscheider antoi yhtä paljon. —
Se naula piti. Sitten Miller maksoi sairaspaarien vuokran ja juomarahat. — Ja kun Miller oli suorittanut kaikki nämät maksut kuuluvasti aina huokaillen, ei Dubben ottoa sairaalaan tarvinnut enää epäillä…
— Kuka korvaa minulle nämät kustannukset? — vikisi Miller, kun he pääsivät kadulle, — eikö tämä ole ihan kaivoon viskattua rahaa? Eikö? Kenen puoleen minä saan kääntyä hädän hetkenä? Kuka antaa minulle kreuzeriakaan?
— Uusi neiti — vastasi Milada lyhyesti. Miller töllötti häneen mitään käsittämättä.
— Nyt neidin pitää muistaa, kuka voisi astua Dubben tilalle. — Pitää hankkia halvalla jotain halpaa. —
— Sucher on suutuksissa, tunnusti Miller puoliääneen.
— Sucher on myös liian kallis herrasmies, — vastasi Milada lyhyesti.
He vaikenivat hetkisen. — Milada kulki rivakasti edellä ja Miller kapusi hänen jälestään. Miller oli kurjalla tuulella.