Paras olisi olla huomaamatta koko olentoa. Ei lausuisi sanaakaan! Kohtelen häntä kuin palvelijaani. Vuottakaa, — annan hänelle kruunun juomarahaksi… "Se on tien löytämisen palkkioksi", sanon, siten pääsen koko jutusta.
Täynnään itsetyytyväisyyttä hän läksi päättävänä kulkemaan koettaen seurata solakkaa tyttöä.
Kun he saapuivat rantakadulle, jäi Milada seisomaan epäröivän näköisenä. Hän tarkasti ensin pitkää, hienoa taloriviä, joka kohosi virran rannalla uutena kaupunginosana. Sitten hän pudisti päätään.
— Noh, nyt te ette kaiken lopuksi tiedä, mistä pitää hakea mies! Miller heitti sanat myrkyllisellä äänellä. — Tämä on vasta kaunis juttu. Olemme tulleet tällaisen matkan! Olisin yhtä hyvin voinut ottaa mukaani Goldscheiderin osoiteluettelon!
Kuvaamattomalla katseella katsahti Milada alas häneen.
— Jos neiti luulee löytävänsä tuon nimen, — Milada osoitti synkkää koloa, missä kivihiilivarastojen ja rakennuksen alaisina olevien talojen keskellä oli pari vinoista hylätyn näköistä rakennusta, — osoitekalenterista — hän laski häveliäänä silmänsä alas, — niin on kai parasta, että menette huomenna yksin sinne. —
— Sellainen hävytön heiskale! — suorastaan sihahtaen aukasi Miller suunsa kasatun vihansa purkausluukkuna. — Mitä te oikeastaan rohkenette, todella, mitä luulette olevanne…? —
— Tyyntykää, neiti! — Milada kosketti Millerin käsivartta, jonka tämä veti pois, kuin olisi käärme pistänyt häneen. — Asian laita on niin, että minä epäröin vaan sitä, ottaisinko teidät ollenkaan tuonne mukaani. Tuolla ylhäällä — Milada vaikeni, piirtäen auringonvarjollaan hiekkaa — tuolla ylhäällä ei ole vieraitten aina hyvä olla. Kyllä siellä saa ihmeellisiä "tavaroita." Ja jos "pörrö-Edi" — siksi talon herraa kutsutaan — on hyvällä tuulella, niin — saa vaikka ilmaiseen. Mutta joka kerta on siinä vähän pelon aihetta. Zimmermannin eukko sai siellä kerran oikein aika selkäsaunan. Minut Edi tuntee varsin hyvin, luulen, että hän ei minua kovinkaan pahoin pitele, jos hän onnettomuudeksi olisi selvällä päällä; silloin nimittäin hän on kovin kiukuissaan, ja silloin minä en voi mitään aikaansaada. —
— Kuinka te kehtaisitte saattaa minut sellaisen ihmisen tuttavuuteen? Tämä juttu tulee yhä kirjavammaksi. Minä voin tehdä kauppaa kunnollisempienkin ihmisten kanssa, en tarvitse tappelijoita. Tuollaisiin rosvonpesiin ette minua — Miller osoitti vinotaloja — koskaan saa.
— Hyvä neiti — kuiskasi Milada — melkein peloissaan astuen askeleen edemmäksi — älkää huutako noin! Älkää usuttako tuota kintereillemme! —