— Minun täytyi juoda mukana, — kertoi hän, — suunnaton onni oli, että Edi oli niin päihtynyt. — Katsokaa, koko hame on täynnään täpliä. Niin me joimme. —
Hän nauroi, puhdistaen hamettaan. — Niin, neiti, me saamme kahdeksaksi päiväksi, ensimäisestä laskien, tytön, jonka aviomies pian — hirtetään! —
— Mitäh? —!!! Jeesuksen Kristuksen nimessä — sanoi Miller seisahtuen.
— Niin, niin, hän on murhannut asianajajan. — Rouva istui myös vähän aikaa kiinni, mutta on nyt laskettu irti ja koko kaupunki puhuu hänestä. Edin rouva otti hänet heti turviinsa, talonkortteeriinsa tietysti, heti kun toinen pääsi putkasta. Edin rouva on hieno henkilö, neiti, hänellä on suuria hohtokiviä ja silkkipukuja. — Ylhäistä väkeä! Hän oli juuri tuolla liikkeessä, ja minä sovin asiasta hänen kanssaan. Hän saa myös ne viisisataa guldenia. — Edi ei saa kreuzeriakaan, sen on hänen rouvansa vannonut. Tämä tapahtuu kaikki siksi, että hän ja Edi ovat riidelleet vimmatusti. Sentähden minä saatoin tehdä hyvän kaupan rouvan kanssa.
— Viisisataa guldenia! — Jumala siunatkoon! — Sehän on jättiläissumma! — — Kuinka Te saatoitte luvata jotain sellaista? —
— Minä teen kaupan omalla rahallani, hyvä neiti, jos niin haluatte, ja minä voitan sillä. — — —
— Loruja! Teidän omalla rahallanne! Maksakaa sitte mieluummin omat veikanne! Yleensä puhutte pötyä. —
Miller oikasi arvokkaana pitkän selkänsä. Lopun tietä kulkivat molemmat vaieten kuin hauta.
Seuraavana päivänä läksi Dubbe talosta. Hän oli ihmeellisen rauhallinen, vastustuksetta, melutta hän alistui toisten komennettavaksi.
Kahden sairaalarengin tukemana hän liukui portaita alas. —