— Kuulkaa Horner, minä kuljetan neitiä sarvista. — Hän kiertää ja vääntää, eikä pääse irti. — Minä juttelen merkillisiä asioita — sehän on ihan hassua, — ja jahka onnistun, uskovat he minun puhuneeni totta. — Tuo perintöjuttu kiertää ympäri koko taloa. Kaikki kyselevät siitä. Marxin teokset, jotka lähetit eilen minulle, pitävät he asiakirjoina. — Kaikki onnistuu minulle, kaikki mitä vaan toivon. —
Milada levitti käsivartensa. Hänen nuori, solakka vartalonsa kimmahti.
— Luulen voivani nyt —
— Syöstä porttolamamma valtaistuimeltaan ja painaa Punatalon kuningattaren kruunu päähäsi, — sanoi Horner ivaten.
— Niin! Ja lentää sinun aatteittesi mukaan kuin perhoset, — lopetti
Milada lauseen.
— Niin pitkälle et toki ole mennyt, — sanoi Horner tyytyväisenä, — noh, sano pian, mitä osaa aiot näytellä, mitä arvo-asteita aiot saavuttaa? Lumppukokoojien pehtoorinko? — Luittenkokoojien tarkastajattarenko? Mikä noista seitsemästäkymmenestä kuudesta ylpeydenpiruista on ottanut sinussa asuntonsa? Siitähän tulisi kauniita äpäriä! — Huono ristisiitos teille!
— Kehnoa avioliittoa! — Minulle se soveltuu! — Minä seuraan kehitystäsi! —
Horner kiinnitti rillit nenälleen pengotakseen papereita.
— Vai sinä olet ryöstänyt Dubben kuolemattoman osan? —
Milada punnitsi papereita kädellään.