— Kuuleppas sinä olet kiittämätön. — Minä olen hommannut sinulle paikan, jotta voisit kuolla missä tahdot ja milloin tahdot. — Enkö ole tehnyt silloin hyvin? Etkö nyt voi olla rauhallinen varmasta tulevaisuudestasi? Eikö tästä lähtien kaikki, mikä ympärilläsi tapahtuu, ole roskan arvoinen? Mitä sinulla on enää surtavaa, pelättävää? Nyt voit asettaa elämäsi ihanteelliselle kannalle. — Minä en huolehdi enää tulevaisuudestasi.
— Noh, mutta toivotko kaikin tavoin kuolemaani?
Horner räjähti:
— Tyhmä hanhi! Kaikki ovet ovat sinulle auki. Nyt voit vasta alkaa elää! — Vasta silloin, kun ihminen on voittanut kuolemanpelon, niin perinpohjin, että sitä voi kohdella veljenään, silloin vasta voi nauttia vapaasti elämästä! Nyt voit toimia! Tee mitä haluat, heitä hiiteen Punatalon emäntä, rupea siveyssaarnaajaksi, ompelijattareksi tahi markkinoiden nuorallatanssijaksi! Osta itsellesi kolme uutta paitaa ja ryhdy pitämään omaa tyttöliikettä, yhdentekevää! Nyt on sinulla onnen lipas kädessä. — Avaa se! —
Horner työnsi Miladalle kirjekuoren suljettuna.
— Sulje visusti laatikkoon säädyllinen hautausmahdollisuus — ota se!
Vastaamatta kiihtyneelle miehelle otti Milada sen sulkien laatikkoonsa…
Horner sytytti Virginiasikarin.
— Onko siinä luettelonumero?
— Tietysti! Se on pantu kirjoihin. — Osaston nimi, ryhmä, rivi ja hauta on tarkkaan merkitty! Voit mennä katsomaan paikkaasi, — jatkoi Horner suopeana. — Se on kaunis! Ei ole paljon hautoja läheisyydessä. Hautuumaan kolkka on juuri täytetty. Ilma on siellä erinomaisen puhdas. — Kolmannen luokan multa oli minusta liian huono. — — Se on ihan aidan vieressä, ihmiset ovat sinne mätätyt kuin sillit tynnyriin. Se on roskakansan kohtalo. — On!