Janka pudisti päätään. Kun hän jotain harkitsi, muodostui hänen otsaansa kaksi syvää poikkijuovaa ja hänen silmänsä painuivat puoleksi kiinni.
— Täältä pitää päästä pois, — sanoi hän hitaasti ja raskaasti.
Miladan silmät säihkyivät. — Rakas täti, se ei käy laatuun, se ei käy.
Äiti ei lähde pois täältä, tuollaisen tähden.
— Etkö tahtoisi päästä sinäkin pois täältä —?
— Minä? En… Koko elämän ijäkseni jään minä tänne sellaiseksi, kuin äiti on.
— Oi lapsi! Mailmassa on niin paljon kauniimpaa, niin paljon valoisampaa ja parempaa kuin täällä… Näkisit sellaisen laakson, missä ei ole ahdistavia taloja, vaan niittyjä, peltoja, taivaan sineä — ja reunalla metsää. — — Nyyhkytys nousi Jankan sisimmästä sielusta.
— Onhan meilläkin kukkia, täti. Ja kanarialintu meillä on, odota vaan vähäsen, kyllä se vielä laulaa, — sanoi Milada kiihkeän moittivana. — Kuule petoa — se kutsuu minuakin! Milada taputti käsiään, mietti kotvasen ja meni viereiseen huoneeseen, istui kumaraan ja vaikeni. — Jahka verenpisara alkaa kukkia, saat nähdä, kuinka ihanaa on täällä elämä, — kuiskasi hän vielä kerran vakuuttaakseen Jankalle, joka tuijotti synkkänä ja liikkumattomana eteensä.
Maistraatin virkamies Raffel eli "italialainen asioitsija", joksi tytöt häntä takana haukkuivat, koska hänellä oli rakastettuna muuan italialainen tyttö kotoisin Toscanasta, — kuului kujapahasen innokkaitten vieraitten joukkoon.
Hän oli aina tyttöjen kintereillä, käyskenteli heidän kanssaan, toi heille hedelmiä ja vihanneksia, — katseli heitä kun he pukeutuivat, korjasi heidän tukkalaitteensa muodon, antoi heille opetusta "tyylissä" — ja muita hyviä neuvoja, — mutta vetäytyi heti syrjään, kun "vakavampi" ihailija saapui. Hän lausui siinä tusinan merkillisiä lauseita, oli väliin vakava kuin lähetyssaarnaaja, väliin hullunkurinen kuin sirkusilveilijä. Tytöt nauroivat hänelle ja olivat harmissaankin, koska hän ei antanut koskaan muuta kuin hedelmiä ja vihanneksia, joita hän sai ilmaiseksi, koska hän oli toritavaroitten tarkastaja — eikä itaruudessaan edes korvannut niitä hellyyksiä, joita sai osakseen tunteellisina hetkinä, edes pienillä tilapäiskohteliaisuuksilla. Nyt hän oli käynyt Katariinan kimppuun. Tähän asti hän ei ollut uskaltanut sitä tehdä, koska pelkäsi hänen ylpeätä, voimakasta luonnettaan. Mutta Katariina oli ainoa, joka huomasi, että noissa "hassutuksissa" piili tässä miehessä halu iloita ja nauttia elämästä, johon hänellä olivat vaan yllämainitut mahdollisuudet. Samassa hän ymmärsi, että noissa äärimmäisissä mielikuvituksen hyppäyksissä oli jotain hänen hengenheimolaisuuttaan. Ja kiitollisena kaikesta uudesta ja vaihtelun mahdollisuudesta tässä olemassa olonsa ahtaudessa, antoi hän anteeksi miehen luonteen hiomattomuuden ja kohteli häntä hienotunteisella ymmärryksellä. Joka ilta hän käveli tämän miehen kanssa ja nauroi, kun hän kutsui häntä "armolliseksi neidiksi" ja oli vähällä tervehtiessään suudella hänen sormenpäitään. — Miks'ei, sanoi mies innostuneena, hän tahtoi käyttäytyä eri tavalla Katariinan kanssa kuin noitten "hienojen tyttöjen" kanssa, jotka hän tunsi omasta seurapiiristään, jotka eivät tahdo osata pysyä miehestä koskaan erillään. Kun joku vaan lähenee heitä, niin ne ihan sulavat kiimasta niin, että vesi kieleen herahtaa. Hän lisäsi myöhemmin, että naisissa on hyvin vaikea löytää todellista naisellisuutta. — En tarkoita tuota tyhmää kajoomatonta, vaan sellaista, jossa ei ole mitään teennäistä eikä itsekästä, vaan rehellistä luonnon viettiä. Porvarillisten naisten suhteen hän oli aivan toivoton. Niinkauan, kun he ovat naimatta ovat heidän sukupuolivaistonsa avioliikemiesten tunteita. Ei mitään turmeltumattomia sielunilmauksia. — Ja rouvista minua taivas varjelkoon. Ne ovat nukkeja, sjiraffeja. — Mies näyttelee avioliitossa leivän hankkijan tahi korkeintaan komedian kulissien osaa, parhaimmassa tapauksessa on hän siitossonnin asemassa. — Jos he uskaltavat seurata vaistojaan, — niin he tahtovat vaan himojaan tyydyttää välittämättä sen enempää rakastajastaan. Sellaiseen hän ei voinut taipua. Hän tahtoi, että hänet piti tuntea, aivan perinpohjin, ei rakastajana eikä "kundina", vaan uroksena Huugo Raffel, toritavaroitten tarkastaja, jolla on pihtikintut sekä Aataminomena, ihan alastomana ja sellaista rakkautta osoittaen, jota hän tuntee omalla tavallaan. — Hän ei rupea nukkumaan naisen kanssa, joka ei hänelle sovi ja joka ei häntä tarvitse, kuin hän naista. — Sellaista naista saa kauan odottaa, mutta hänellä on siihen aikaa. Toki ei hänkään ole ijankaikkisesti nuori. — Katariina tunsi sanoissa vakaumuksen, joka häntä miellytti.
— Tiedättekö hyvä neiti, minun seurapiirini säädylliset tytöt eivät tahdo tietää muista kuin laillisista suhteista kysymättä, ovatko ne luonnollisia tahi miellyttäviä. Ja jos ne uskaltavat rikkoa seura-elämän tapoja, niin on heillä vaatimuksia, joita minun kaltaiseni mies ei voi täyttää — tahi jos ne vihdoin johonkin suostuvat, ei saa viittä minuuttia myöhemmin siitä vihjaista eikä saa koskaan sanoa, että he ovat sen itse tiedostaan tehneet. Se ei olisi kyllin hienotunteista. Ja ennenkuin ne saa siihen temppuun suostumaan, pitää rukoilla ja perästäpäin pitää olla kuin katuvainen syntinen ja sääliä heitä. Hyvä Jumala, koko tuo yksinkertainen juttu tehdään niin monimutkaiseksi, että mies sillä aikaa menettää koko siitoskykynsä. — Hän otti nenäliinan taskustaan ja pyyhki hien otsastaan. —