Arrigazzi jutteli ylhäisen näköisen herran kanssa, jolla oli hieman harmahtava suippoparta ja joka kuunteli Arrigazzin pakinaa niin kohteliaana ja innostuneena, kuin olisi hän istunut mailmannaisen vastaanottohuoneessa. Heidän pöydällään oli samppanjapulloja. — Mutta kumpikaan ei ollut vielä tahtonut niihin kajota. Ikkunannurkassa puoleksi peittyneenä kukkiin ja kasveihin antoi Gisi erään varakkaan ja kuuluisan matkustavaisen, joka alituiseen pisti kätensä housuntaskuun kilistellen kultarahojaan, lohduttaa itseään sen johdosta, että hänen Bertlinsä oli äkkiä lähtenyt matkoille. Paksu pohatta ei Gisiä suurestikaan miellyttänyt; Gisin kauniisti kammattu pää kääntyi usein sisäänkäytävää päin udellen, eikö tulisi uusia vieraita, jotka vapauttaisivat hänet tästä epämukavasta herrasmiehestä.
Tuskin oli Fanchon astunut saliin, kun Gisi hyppäsi pystyyn vetäen
Fannin vieraansa luo sanoen: — Katsokaa, tässä on meidän pikku
Fannimme. — Ja samassa hän hävisi.
Erään kolmannen pöydän luona istui kaksi nuorta miestä jutellen innokkaasti ja juoden mustaa kahvia poltellen paperosseja; Gisi seisahtui niiden pöydän ääreen, silittäen hyväillen vanhemman ruskeakutrisen älykästä otsaa. — Jää tänään tänne, — sanoi Gisi hellästi.
— Ei, Mizzilikkaseni, me olemme jo kerran pettyneet. —
— Minä olen Gisi, — vastasi Gisi pahastuneena ja heitellen päätään.
Miehet nauroivat. — Oletko sinä sen kummempi kuin Mizzi, että kannattaa sinuun tutustua ja erityisesti mainita sinun nimeäsi poikkeuksena yleisestä naissakista!?
— Minä voisin olla uskollinen, — vastasi Gisi merkitsevällä äänenpainolla.
— Siitä saat huonon palkan, — pisti toinen miehistä.
— Jos rakastan jotain miestä, ei hänen tarvitse maksaa minulle, — mutta te, te, — Gisi mittaili äskeistä puhujaa salamoivalla katseella, — te ette kuulu niihin.
Tumma nuori mies siristi vahvoilla rilleillä varustetut silmänsä.