Gust joi oluensa koettaen tyynenä seurata menoa ympärillään näyttäen halveksivalta, seikka, joka heti ilmaisi, että hän oli ensikertalainen tällaisessa paikassa. Joszi viskeli ympärilleen puoliääneen kirouksia ja sadatteluja, lasketellen välillä ivasanoja ympäristöstään sekä antaen kokonaisen tulvan komppalauseita sadella poikaviikareille, jotka alkoivat runsaasti hullutella ja sikamaisen raa'alla tavalla metelöidä ja irstailla tyttöjen kanssa. Eritoten oli yksi heistä sangen arveluttava; poika oli vaalea ja solakka, silmät kiiluen alkohoolista, suunpielet vavisten ärtyneinä. Tilatessaan viskasi hän heti rahat pöydälle. Huonosti kasvatetun poikanulikan tavoin hän ärisi ja polki jalkoja, kun Puzzi, jonka rinnoille hän oli laskenut päänsä, tahtoi vapautua hänestä.
— Antakaa minun asettaa kiiltokenkäjalkani jonnekkin. Lattia on rapakoinen, — huusi hän. — Eikö minulla ole kauniit kiiltonahkakengät?! — Hän nosti jalkansa ilmaan keikaillen kapeilla jaloillaan. —
Rampa-Anna levitti käsivartensa. — Tähän sopii kai panna. —
— Saakeli soikoon! Sinun rinnoillesi panenkin jalkani. — Minä maksan siitä, flikka!
— Mutta minun pukuni on puhtaampi kuin sinun jalkasi — ja kangas on hienompaa kuin nahka. — Rampa-Anna silitti keltaista silkkipukuaan.
Bine sitävastoin sitoi pyyhinliinan kaulaansa ottaen vakavana pojan jalat käsiinsä…
— Sinusta en huoli, — kiljui poika, — senkin tolvana! Asetat ihanat kenkäni pyyhinliinalle! Tulkaa tänne, likat, minä maksan. Enkä pidä tuosta böhmiläisestä vuoritissuineen. Niillä voisi jalkojani ruveta pyörryttämään…
Taasen Gisi lähestyi pöytää, missä nuo ensin mainitut ylioppilaat istuivat. Hänen hiuksensa olivat avatut. Päässä hänellä oli seppele.
— Onko teillä kuokka talossa, — kysyi Joszi kylmän pisteliäästi vilahtaen kuvaavalla kasvon ilmeellä vastapäätä elämöivälle joukkiolle.
— Miks'et sinä tullut mieluummin, — sanoi Gisi kumartuen Joszin puoleen. — Ehkä sinulla on lemmitty? Onkohan? — Gisi osotti Joszin sormessa olevaa sormusta, missä oli sydämenmuotoinen punanen kivi.