* * * * *
Sill'aikaa tuli Fanchon tuntoihinsa. Gust oli pitänyt hänen kasvoillaan etikkaan kastettua kangasta. Kauhistuneilla silmillä katseli Fanchon ympärilleen.
Kaikkiin Gustin kysymyksiin vastasi hän: — ei mitään, ei mitään, — minua ei vaivaa mikään.
Fanchonia näytti kovin peloittavan. Joka silmänräpäys hän oli valmis puhkeamaan äänekkääseen itkuun.
Milada puhutteli häntä: — Kuule Fanni, tohtori on hyvä, hän tarkoittaa sinun parastasi. — Katso, Lamberg lähettää sinut heti sairaalaan, — hän on raaka sinulle…
— Hän pelkää nimittäin, — sanoi Milada kääntyen Gustin puoleen, — että hän menettää paikkansa, jos hän on vakavasti sairastunut. — Jos olet kiltti, Fanni, ei kukaan saa tietää sinusta mitään. —
Silloin Fanni nosti käsivartensa näyttäen haavansa. Gust näki vasemmassa kainalokuopassa pähkinänkokoisen, puoleksi ruhjotun, likaisen, paidanpitsien tulipunaiseksi ärsyttämän paahkan, vasen käsivarsi oli turvonnut ja arka aina rantimeen saakka.
Gust pesi haavan, aukasi sen täydelleen, puhdisti siitä mädän, jolloin hän selitti, että "Fanni oli uljas nainen", koska hän ei huutanut eikä vaikeroinut.
— Ennen kärsin enemmän vielä, — kuiskasi Fanni hiljaa.
Miladalta Gust pyysi lysoolia, jodoformikangasta ja siteitä. Viimeksi mainittuja ei ollut. Milada teki liuskoja ohueista puhtaista nenäliinoista ommellen ne nopeasti yhteen ja Gust tarkasti häntä hyväksyen pään nyökkäyksellä.