Vahva lysoolin ja jodoformin haju levisi pian huoneesta käytävään. — Vaieten avusti Milada Gustia. — Nopeasti ja taitavasti, hermostumatta ja hätkähtämättä noudatti hän Gustin kiireellisiä määräyksiä, hän tuki Fanchonia, piti käsivarresta kiini, korjasi mädän ja veren ja nyt hän seisoi vuoteen pääpuolessa hymyillen tytölle, jonka kalpeissa, kiihtyneissä kasvoissa näkyi hyvinvoinnin välke sen jälkeen kuin Gust oli kireälle sitonut käsivarren. Milada koetti rohkaista.
Äkkiä Fanchon huomasi, että hän oli alaston. — Melkein loukaten kipeätä käsivarttaan, teki hän liikkeen, jolla veti silkkipeitteen päällensä, — Tämä oli harvinainen, tässä ympäristössä kaksinkerroin ihmeteltävä liike ja nuori mies katsahti hämmästyneenä ja epävarmana Miladan silmiin, joitten harmaata syvyyttä tuskaisen kysymyksen tunne synkensi.
— Mitä? Nauratko sinä meille? Nauratko sinä tuolle tytölle? Pilkkaatko sitä, että hän itsensä peitti?
Tietämättä miksi, lensi Gust tummanpunaseksi, irroittaen miltei väkipakolla katseensa Miladan katseista, joka oli hänet melkein lumonnut ja astui pitkin, kömpelöin askelin pesukaapin ääreen.
Pyhkien käsiään hän antoi aivan kuin hän oli nähnyt professorienkin tekevän klinikassa, viimeisiä määräyksiään.
— Te ette saa liikuttaa käsivarttanne, te ette saa häiritä sitä, — ymmärrättekö? Varmemmaksi vakuudeksi jäätte vuoteeseen muutamaksi päiväksi. Jos te perinpohjin lepäätte, on tauti mennyt ohi. Muuten saatte kauvan siitä kärsiä. — Hän ei saa syödä mitään kiihoittavaa, sanoi Gust kääntyen Miladan puoleen, ja hänen pitää saada olla rauhassa. — Gust oli niin täydelleen kiintynyt tehtävänsä tärkeyteen, että hän täydelleen unohti todellisuuden ja sen paikan, jossa hän oli. Antaen Miladalle takaisin käsiliinan, sanoi hän hyväksyen: — Te olette kovin hyvä — avustaja, tahtoi hän jatkaa, mutta nähden samalla Miladan silmissä välkkeen, joka osoitti ujoa kiitollisuutta ja samalla rohkaisua ja toivoa, niin hän huomasi heti menneensä harhaan, jolloin hän menetti tasapainonsa ja vaikeni.
— En uskalla mennä siis salonkiin, — sanoi Fanni arasti ja allapäin.
Milada painoi päänsä alas ja sanoi vahvasti alleviivatulla kohteliaisuudella:
— Haluaako herra tohtori takaisin salonkiin? Me kiitämme teitä vaivoista.
Äkkiä Gust huomasi olevansa hyvin naurettavassa asemassa. Julkisessa tyttöpaikassa antoi hän neuvoja, määräsi lääkkeitä, käskien noudattaa tyyneyttä, — sellaista tyhmyyttä! Gust ei osannut koskaan ottaa asioita ylhäältä päin, niinkuin asema vaatisi. Hän vilkasi arasti Fanniin, joka kovin harmissaan ja pahoilla mielin oli kuunnellut hänen määräyksiään, sitten hän vilautti Miladan rahalaukkuun, mutisi pari sanaa ja hävisi. Hän oli tyytymätön itseensä ja pahalla päällä, jumala tiesi mistä, hakien hattuaan ja päälystakkiaan. Milada antoi ne hänelle. — Miladakaan ei huomannut omaa kiihtymystään, että hänen verensä kiehui, hänen ruskeat poskensa hehkuivat, että hänen kätensä vapisivat ja kouristuivat, kun hän piti Gustin takkia kädessään.