Kotimatkalla kertoi Gust ystävälleen Fannin onnettomuuden yksityiskohdat.
Joszi nyökäytti päätään ja puhalteli sikaaristaan savuja ja sanoi: — Parasta on pitää kaikkia naisia loitolla itsestään. Tuonlaisia pitää varsinkin varoa, sen neuvon annan sinulle.
Gust tunsi taas, kuinka hän punastui… Toisen kerran hän punastui samasta asiasta tänään… Heikkoutta! — Kuule Joszi, miten sinä olet tuohon lopputulokseen johtunut?
— Noin mailmanrannalla! Tämäkin asia on herättänyt minussa vanhoja muistoja. Minä olen kyllä itsekin rappiolla… Joszi oli hyvin harvapuheinen, kun oli kysymys hänen menneisyydestään. Mutta tässä tunnelmassaan antoi Gust niille kahdenkertaisen merkityksen.
— Oletko sinä ollut ennen tekemisissä näiden tyttöjen kanssa? kysyi
Gust jännitettynä.
— Heidän? — Jumala nähköön! — Mutta olen nähnyt melkein samanlaisen kauniin elämäntarinan. Long long ago! (kauvan aikaa sitten!) siksi, jos tahdot kuulla kertomuksen… Joszi viskasi sikaarin pätkän kadulle. — Minä olin silloin nuorempi kuin sinä nyt… olin täydellinen ritari moitteeton ja vaeltava rakkausonnen etsijä. Eräänä iltana, niinkuin tänäänkin, pelastin tytön erään sikamaisen miehen käsistä. Se tapahtui kahvilassa. Mies antoi tytölle kymmenen guldenia, — siksi piti tytön tehdä, — hyi saakeli, — katkasi Joszi puheensa… sattui, että minä rakastuin silmittömästi tyttöön. Minä uskoin, piru vieköön, — että tämä nainen oli koko laajasta mailmasta juuri minun tähteni syntynyt ja kasvanut, enkä minä saisi sitä onnea antaa luisua millään käsistäni. Hän sai minut niin mielettömän vakavaksi, ettei kukaan nainen ole voinut enää sitä tehdä eläissäni. Minä rupesin kärsivälliseksi, hyväksi ja ahkeraksi ja kunnianhimoiseksi, — mitä vaan haluat. Joszi sytytti paperossin, jatkaen: — Paljon rahaa maksoi minulle, poikaparka, eroittaa tyttö imijöistä. Kiitin Jumalaa, kun hän pääsi niistä irti. Kun tyttö astui uuteen huoneeseen, itki hän… Minä en tahtonut hänen kanssaan asua — sillä, — elä naura minulle! — minä aijoin hänet naida. Ja rääkätty, poljettu nainen, ajattelin minä, viihtyy parhain yksinäisyydessä. Minä kuvittelin nimittäin, että kaikki, mikä oli miestä, inhoitti häntä. Ja jos minä en häneen itse koskisi, tulisi hänestä taasen puhdas nainen.
— Lorun loppu oli se, — Joszi heitti pois puoleksi poltetun paperossinsa, — että hän rupesi suhteisiin leipurin kanssa, — Joszi nielasi jotain ja yski. — Tämän kertoi postinkuljettaja minulle vihastuneena siitä, kun tyttö ei suostunut hänen kanssaan suhteisiin. — Tyttö ei kieltänytkään syytöksiä. — Hän sanoi, ettei hän voinut elää ilman miehiä, — ja kun, — minä en tahtonut, — sanoi hän, — otti hän leipurinsällin vuoteeseensa. Syntyi vaitiolo, — Sinun ei tarvitse hakea selitystä eikä puhua mitään. — Tässä laulussa ei ole mitään loppusointua. Se on jokapäiväinen ruma asia, väritön niinkuin minun koko elämäni on oleva. Se on yksi niitä kertomuksia, jonka jälkeen kuulijakunta katselee mielipahalla ympärilleen kysellen: suokaa anteeksi, onko tämä leikkiä?
— Sehän oli anteeksiantamattoman hävytöntä. — räjähti Gust sanomaan.
— Anteeksiantamattoman hävytöntä? — Sen sanoin itsekin alussa. Ja tapahtuman herättämä mielenliikutus piti minua kuukausia jännityksessä. Minun vanhalle Aatamilleni oli erittäin hieno kuvailla, että olin saanut kärsiä tavattoman hävytöntä kohtelua, se karkoitti ankarimman tuskan, vaikka se kidutti hermojani ja jäykistytti toimintakykyni. Mutta myöhemmin kuultuani, että toverini, tavalliset poropeukalot, olivat saaneet kokea ihan samaa ja kertoivat sen olutpöydän ääressä (sulkumerkkien sisässä selitettynä, niitten kertomusten sankarit olivat olleet vielä paljon taitavammat kuin minä), silloin vedin paksun viivan yli koko jutun ja yritin unohtaa sen perinjuurin. Silloin hirtin vanhan siveysopin ja rauhoituttuani kuiskin omaan korvaani: Miten sinulla oli oikeus vaatia, vanha ystävä, että tuo olento voisi niin irtaantua entisistä tavoistaan, että häneltä saattoi vaatia, jotta hän rupeaisi elämään sinun tarkkaan viivoitetun sääntösi mukaan. Sinun miehuullinen luomisvoimasi sinut petti. Lapsellesi voit antaa kasvojesi piirteet, mutta toiselle yksilölle et voi pakoittaa sinulle mieluisaa uutta luonnetta. Se oli korkeinta suuruuden hulluutta, uskoa, että saatoit omin röyhkein voimin asettaa naisen piiloon paheilta, joita hän vuosia oli harjoittanut, joilla hän oli myrkytetty kuin alkohoolilla ja vaatia, että tuo nainen hyväksyisi sinun itsekieltäymyksesi kiusottavia kouristuksia. Ja sille kannalle olen jäänyt. Minä en ota mitenkään veljellisesti osaa kohtaloosi. Jonkin syyn seurausten lain johdosta olen tullut muistaneeksi tämän jutun. Siinä kaikki. Hyvää yötä! — Olet jo kotona.
— Tule luokseni, Joszi. Juokaamme lasi asian johdosta. Se tekee sinulle hyvää.