Gust otti Joszin hopeakellon lattialta. Se näytti mykkänä ja syyttävänä kolmatta tuntia.
— Oi, — sanoi Gust häpeissään.
Hetken kuluttua hän meni kylpemään, ajoi partansa. Ja puhtaalla ihollaan tuntien puhtaitten vaatteiden viileyden synnyttävän hyvinvoinnin, meni hän aamulla kahvilaansa — Sill'aikaa hänen toverinsa raappi vastenmielisesti räkää kurkustaan, kiertyen nukkumaan nukkumasta päästyään.
Gust ei ollut vielä muistanut Punataloa. Ehkä sen kuva hetkeksi välähti hänen mielessään, mutta periaatteen miehenä lykkäsi hän sen sopivampaan aikaan. Kun hän joi aamu-trabukoansa, rupesi hän laajemmin muistelemaan eilispäivän tapahtumia. Hän seurasi niitä ajallisessa järjestyksessä aivan kuin sivultakatsoja, arvostelija, aivan kylmäjärkisesti.
Ensin hän muisti käyntinsä tyttöpaikassa, sen taloudenhoitajattaren ja hänen suuren rahalaukkunsa, erään tyttöparan onnettomuuden, ensi avunantinsa… Kaikki tuo oli hyvin joka-aikaista. Ehkä Fanchonin tuli kylmä, kun hän peitti itsensä. Toinen tyttö, joka oli valesivistynyt ehkä, tahtoi säästää lääkärinmaksut Lambergilta. Oli käytännön ihminen…
Edelläpuolenpäivän Gust vietti tapansa mukaan sairaalassa, sitten hän söi aamiaisen Joszin seurassa talolla, livisti kumminkin kahvilaseurastaan, sanoi olevan itsellään muita hyvin tärkeitä tehtäviä, — ammattitöitä — lisäsi hän, ja painoi puolen tuntia myöhemmin Punatalon oven messinkistä kellonnappia.
Portinvahdinrouva aukasi, sisäkkö ryntäsi paikalle tervehtien kohteliaasti, ja kysyen, tahtooko hän tavata jotain erikoista neitiä.
Gust vastasi karkeasti, että hän tuli katsomaan, miten se neiti jaksaa, jonka hän eilen leikkasi ja sitoi.
Sisäkön kasvot venyivät vakaviksi. Hän sanoi: Odottakaa hetkinen — ja naputti Millerin huoneen ovelle.
Gust jäi epätietoisena seisomaan kiroten noloa asemaansa, johon oli antautunut. Silloin ovi aukesi ja Miller astui ulos suu messingissä.